Espanja kiittää suomalaismatkustajia

Islannin tulivuorenpurkaus aiheutti ennennäkemättömän kriisin Euroopan ilmatilassa. Suomalaisten suosituin matkailumaa Espanja pyrki osoittamaan solidaarisuutensa ja tehokkuutensa kaaoksen keskellä, jotta matkustajat saatiin takaisin kotimaahansa. Espanjan Matkailun Valtionsihteeri Joan Mesquida kiittää lentoyhtiöiden ja suomalaisten matkailunjärjestäjien työtä ja yhteistyöhalukkuutta saada tuhannet suomalaismatkustajat takaisin koteihinsa.

Espanjan lentokentät toimivat tärkeänä siltana Eurooppaan tuhkapilvikaaoksen aikana, sillä maan ilmatila ei ollut täysin suljettu. Espanjan läheinen sijainti sekä lento- ja liikenneyhteydet Eurooppaan mahdollistivat liikennetilanteen nopean normalisoitumisen lentorajoitusten poistuttua eri maissa.

- Espanjan lentokentät käsittelivät yli 600 ylimääräistä lentoa, ja luotijuna- ja linja-autoverkoston kapasiteettia nostettiin huomattavasti. Esimerkiksi linja-autoyhtiö ALSA lisäsi reittejään 40 % ja Eurolines kuljetti 200 % tavallista enemmän matkustajia, Mesquida luettelee.

Hotellialalla pyrittiin kohtuullisiin hintoihin

Joan Mesquida, Espanjan Matkailun Valtionsihteeri

Keskeisen maantieteellisen sijaintinsa ansiosta Espanjassa niin matkailuun ja liikenteeseen erikoistuneet viranomaiset kuin yksityissektori pyrkivät minimoimaan tilanteen aiheuttamia vaikutuksia matkailijoille.

Esimerkiksi Espanjan Hotelliliitto pyysi jäseniään huomioimaan tilanteesta kärsiviä asiakkaita kohtuullisin hinnoin. Vapaina olevien hotellihuoneiden tilanne kartoitettiin, jotta majoituksen tarpeessa olevia matkailijoita pystyttiin auttamaan.

- Esimerkiksi Madridin päälentokenttä Barajas onnistui vain muutamassa päivässä majoittamaan noin 6200 ihmistä. Maateitse lähetettiin noin 5000 matkustajaa ja varausmuutoksia tehtiin yli 40 000 matkustajalle, Mesquida kertoo.

Mesquida on pahoillaan niiden matkailijoiden puolesta, jotka saattoivat joutua auttamattomiin tilanteisiin kaaoksen aikana.

- Espanja elää matkailusta ja matkailua varten. Espanjan hyvin toimivat matkailuinfrastruktuurit – satamat, lentokentät, rautatiet ja tieverkostot – vastasivat mielestäni tehokkaasti sekä Espanjassa että kaukomailla olevien matkailijoiden tarpeisiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat