Espanja ja Suomi: maataloustukipolitiikkaa uusittava

EU:n maatalouspolitiikan on muututtava nykymallista kun unioni laajentuu, katsovat sekä Suomi että Espanja. Maatalousministeri Kalevi Hemilä tapasi tänään espanjalaisen virkaveljensä Miguel Arias Caneten, joka vierailee Suomessa sunnuntaihin asti.

Espanja siirtyy EU:n puheenjohtajamaaksi ensi vuoden alussa, ja sen on määrä neuvotella hakijamaiden kanssa sopimukset maataloustuista. Caneten mukaan hakijamaiden tuottajien on ennemmin tai myöhemmin saatava samat tuet kuin nykyisten jäsenmaiden tuottajille maksetaan.

-On hyvin vaikeaa pitkän päälle kuvitella tilannetta, jossa EU:ssa olisi kaksi rinnakkaista maataloustukijärjestelmää. Tulevaan järjestelmään vaikuttaa moni tekijä, hän huomautti. EU:n budjetin rajoitteet on otettava huomioon, samoin alkava WTO-kierros. Hemilä oli samaa mieltä, että tulevaisuudessa on yhä enemmän siirryttävä suorista tuotantotuista järjestelmään jossa maatalouden tuki on enemmän maaseutupoliittista ja rakenteellista. Kansallisen rahoituksen osuus voi kasvaa, mutta maataloustukijärjestelmiä ei siitä huolimatta kansallisteta uudelleen.

Caneten mukaan Suomella ja Espanjalla on maantieteellisistä eroista huolimatta paljon yhteistä; molemmilla on vaikeat ilmastot viljelylle. Espanja kärsii kuivuudesta, Suomi kylmyydestä. EU:n nykyinen maatalouspolitiikka ei sovi kovinkaan hyvin kummallekaan maalle, sillä se suosii keskisen Euroopan suurtuotantoa.

Helsinki ja Barcelona


Ministerit pohdiskelivat myös EU:n elintarvikeviraston sijoittamista. Yhteisymmärrystä parhaasta sijoituspaikasta ei syntynyt; Espanjaa ajaa Barcelonaa, Suomi pitää kiinni Helsingistä. Molemmat olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että päätös viraston sijoittamisesta on tehtävä mahdollisimman nopeasti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat