Espanja ja Portugali yhteistyössä Etaa vastaan

Espanja epäilee, että separatistijärjestö yrittää käyttää Portugalia uutena Espanjan ulkopuolisena tukikohtana. Eta havittelee itsenäistä baskivaltiota maan pohjoisosaan.

Espanja ja Portugali ovat ilmoittaneet tiivistävänsä yhteistyötään baskien separatistijärjestöä Etaa vastaan. Espanjan sisäministeri Alfredo Perez Rubalcaba kertoo maiden muodostavan yhteisen tutkintaryhmän, johon kuuluu poliiseja, tuomareita ja syyttäjiä molemmista maista.

Espanjan mukaan Eta saattaa hakea jalansijaa Portugalista. Järjestö on ennen käyttänyt Etelä-Ranskaa tukikohtanaan Espanjan ulkopuolella. Useita järjestön jäseniä on kuitenkin tänä kesänä pidätetty Ranskassa, mikä on viranomaisten mukaan saattanut johtaa Etan siirtymiseen Portugalin puolelle.

Etalla yhteyksiä Portugaliin

Espanjan epäilyjä vahvistaa Portugaliin rekisteröity auto, joka löydettiin Etan viime viikolla Pohjois-Espanjassa tekemän iskun jälkeen. Iskussa haavoittui lievästi kaksi poliisia. Kesäkuussa puolestaan Portugalin rajalta löytyi räjähteillä lastattu auto, jonka Etan jäsenet olivat tiettävästi vuokranneet Lissabonista.

Espanjalainen ABC Espana -lehti uutisoi Etan aloittaneen uuden vaiheen aseellisessa taistelussaan Espanjan hallitusta vastaan. Lehden mukaan järjestö suunnittelee tuhoisaa iskua, jolla se haluaa pakottaa Espanjan hallituksen neuvotteluihin kanssaan.

Eta ilmoitti viime kuussa virallisesti lopettavansa itse julistamansa 14 kuukautta kestäneen tulitauon. Käytännössä tulitauko loppui jo joulukuussa, kun järjestö räjäytti kaksi kuolonuhria vaatineen pommin Madridin lentokentällä.

Itsenäistä baskivaltiota Espanjan pohjoisosaan havitteleva Eta on neljän vuosikymmenen aikana tappanut yli 800 ihmistä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat