Mainos

Espanja edelleen suomalaisten ykköslomakohde

Espanjan aurinko houkuttelee suomalaisia edelleen. Kanarian saaret ovat yhä suomalaisten ykköslomakohde, ja Manner-Espanjakin on suosittu. Matka 99 -messujen kynnyksellä julkaistu valmismatkatilasto kertoo, että viime vuonna Suomesta tehtiin ulkomaille hieman yli 950 000 valmismatkaa. Matkoista 37 prosenttia suuntautui Espanjaan. Kanarian saaret imivät yksinään neljänneksen suomalaisvirroista.

Hyvänä kakkosena oli Kreikka, jonne suuntasi noin 15 prosenttia suomalaisista. Suomen matkatoimistoalan liiton keräämän tilaston suuri häviäjä oli Turkki, jonka suomalaisturistien määrä putosi 25 prosenttia. Pudotus selittynee Kymppi-Matkojen konkurssilla: toimisto vei vielä vuonna 1997 Turkkiin kymmeniä tuhansia suomalaisia. Osan yhtiön entisistä matkustajista on arvioitu siirtyneen esimerkiksi risteilymatkustajiksi.

Viime vuoden suuria nousijoita olivat Portugali Madeira-saarineen, Kypros ja Kaakkois-Aasia. Edellisvuotta selvästi huonommin ovat vetäneet Turkin lisäksi Tunisia, Britannia, Marokko, Yhdysvallat ja Intia. Lisäksi kauko- ja kaupunkikohteisiin matkustaminen on jatkuvassa nousussa. Vetovoimaisia kaupunkeja ovat muun muassa Pariisi, Rooma, Praha, Budapest, Berliini ja Varsova. Tilastossa on mukana lentäen tehtävät vapaa-ajan valmismatkat sekä niin sanotut räätälöidyt paketit.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.