Esko Seppänen haluaa vaihtaa Korhosen Arhinmäkeen

Vasemmistoliiton tällä erää viimeinen europarlamentaarikko Esko Seppänen vaatii puolueensa puheenjohtajan Martti Korhosen vaihtamista.

Seppäsen mielestä vasemmistoliiton on kutsuttava koolle ylimääräinen puoluekokous pohtimaan puolueen kriisiä. Hänen mukaansa uskottavuus on mennyt, eikä se enää palaudu vanhoilla henkilöillä.

Seppänen haluaa puheenjohtajaksi Paavo Arhinmäen, jota hän luonnehtii tässä tilanteessa "messiaaksi".

- Uuden sukupolven on tultava, näillä vanhoilla opeilla ei enää selvitä, hän painottaa.

Konkarimepin mielestä vasemmistoliitto esiintyi Korhosen johdolla EU-vaaleissa linjattomasti, vältteli vaikeita asiakysymyksiä ja antoi pelikentän muille. Kun puoluejohto oli EU-myönteinen ja äänestäjät EU-kriittisiä, oli ristiriita Seppäsen mukaan yhteensovittamaton.

- Sen takia paikka meni, hän summaa.

Myös ehdokasasettelussa oli Seppäsen mukaan vaikeuksia, mutta juuri parempaakaan listaa ei olisi saatu kootuksi puolueen kärjen kapeudesta johtuen.

Demareilla eri ongelmat

Sitä, että SDP on puoluejohdon vaihdolla uponnut vain entistä syvemmälle, ei Seppäsen mielestä pidä pelästyä. Demarit ovat hänen mukaansa pettäneet hallitusvastuussa äänestäjänsä, mutta vasemmistoliitossa kyse on pelkästä osaamisen puutteesta.

Seppäsen mukaan SDP voi hakea syytä ongelmiinsa myös yksinvaltias Paavo Lipposesta, joka ei antanut kenenkään puolueessaan nousta kilpailijakseen. Nyt henkilöpula SDP:ssä on hirveä, eikä tilanteesta voi millään muotoa syyttää puheenjohtaja Jutta Urpilaista, joka tekee parhaansa. Johdon vaihto on Seppäsen mukaan joka tapauksessa välttämätöntä myös vasemmistoliitossa.

Seppänen uskoo, että vasemmistoliitolla on nukkuvien puolueessa potentiaalia, jonka perussuomalaisten Timo Soini on onnistunut herättämään ja käyttämään hyväkseen.

- Vanhoille puolueille ja vasemmiston saamattomuudelle päätettiin näyttää.

Sanomansa kirkastaakseen vasemmistoliiton on Seppäsen mielestä otettava mallia vihreistä ja luotava itsestään uskottava kapitalismikriittinen vaihtoehto heille.

Yhdistymispuheet SDP:n kanssa voi sen sijaan unohtaa, koska vasemmiston kannatuspohja vain heikkenisi siitä. Ay-pomojen harrastamasta puolueen sotkemisesta demarien politiikkaan on Seppäsen mukaansa pelkkää vahinkoa.

(MTV3-STT)

ARHINMÄKI RUOSKII OMIAAN JA ITSEÄÄN: EMME UUDISTUNEET

Lue myös:

    Uusimmat