Esko Eerikäinen: Tämä on syy muuttooni

Hunks-tanssija ja tuleva radiojuontaja Esko Eerikäinen aikoo muuttaa vuoden alussa, mutta miksi?

Erottuaan Martina Aitolehdestä Esko Eerikäinen muutti parin yhteisestä asunnosta omaan poikamiesboksiin elokuussa. Muutaman kuukauden asumisen jälkeen Eskolla on jälleen muutto suunnitteilla ja uusi kämppäkin on jo katsottuna. Mikä sitten saa miehen jälleen aloittamaan muuttorumban?

– No täytyy sanoa, että yksi pääsyistä on meteli. Jotenkin kyllästyin siihen keskustan baarikadun hälyyn. Lisäksi taloyhtiössä oli julkisivuremppa , jonka takia telineitä rakennettiin jopa öisin. Siinä oli niin kauhea kolina, että ei tullut öisin nukuttua, Esko kertoo.

Esko on tänä vuonna muuttanut elämäntapojaan jättämällä kokonaan alkoholin. Rankan treenauksen seurauksena mies on myös laihtunut yli 16 kiloa. Kieltämättä rauhoittuneisiin elämäntapoihin sopiikin paremmin myös hieman rauhallisempi alue.

– Halusin löytää myös vähän isomman ja paremman asunnon. Onneksi olen jo löytänyt uuden kämpän, se sijaitsee myös keskustassa, mutta on vähän rauhallisemmalla alueella. Se on erittäin kaunis asunto, joka tuntui heti kodilta, Esko kertoo.

Eskon lisäksi myös miehen ex-vaimo Martina on muuttopuuhissa:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat