Esko Ahon ehdokkuus vielä epävarmaa

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho ei ole vielä tehnyt ratkaisua ehdokkuudestaan tulevissa eduskuntavaaleissa. Aho kertoi tänään Suomen Tietotoimistolle, että hän palaa asiaan vasta kesäkuun puoluekokouksen jälkeen.

Ahon mukaan työjärjestys on selvä. Hän aikoo hoitaa ensin työnsä päätökseen puolueen puheenjohtajana.

-Kun se urakka on ohi, on aika miettiä omaa tulevaisuutta tarkemmin.

Aho ilmoitti, että jos hän olisi ehdokkaana, niin hän pyrkisi eduskuntaan Helsingistä. Jotkut keskustan kannunvalajat pitivät tätä merkkinä siitä, ettei Aho aio jatkaa kansanedustajana.

Puheenjohtajakilpailussa mukana oleva Olli Rehn tähtää eduskuntaan todennäköisesti nimenomaan pääkaupungin vaalipiiristä, josta hän pääsi läpi vuonna 1991. Vaasan vaalipiirissä Aholla olisi väljempää ja keskustallakin enemmän kannatusta. Aho valittiin viime vaaleissa Helsingin vaalipiiristä, jossa suurimpien puolueiden puheenjohtajat ottivat mittaa toisistaan. Sauli Niinistö sai 30450, Aho 11869 ja Paavo Lipponen 11823 ääntä.

Päätoimittajista nyt lempeämpi näkemys

Aho pyrki tänään pehmentämään keskustan Helsingin piirin Apollo-lehdessä julkaistun haastattelunsa sanamuotoja. Lehden mukaan Aho olisi pitänyt vastenmielisenä Keskisuomalaisen ja Ilkan päätoimittajien intoa karkottaa hänet puheenjohtajan paikalta ja vähätellä Rehnin mahdollisuuksia puheenjohtajakisassa.

-Noiden demokratian ritareiden, (Erkki) Laatikaisen ja (Kari) Hokkasen pitäisi jos kenen tietää, ettei keskustassa suvaita yhden eikä myöskään kahden miehen diktatuuria. Vaalit ratkaistaan ajallaan tulevien tunnelmien vallitessa, ei etukäteen kahden päätoimittajan peräkamarissa, Apollo-lehti siteeraa Ahoa.

Ahon mukaan haastattelussa oli aika paljon pantu mutkia suoriksi ja tehty sellaisiakin mutkia, joita hän ei ole sanonut. Aho myönsi puuttuneensa aiemmin jossain määrin julkisestikin päätoimittajien toimintaan.

Tyytymättömyys on koskenut nimenomaan kirjoittelua hänen asemastaan keskustan johdossa.

-En halua esittää asioita ihan siinä valossa kuin tuo lehti on tulkinnut.

-Mielenkiintoisia osaavia journalisteja, muotoili Aho uudelleen mielipiteensä kahdesta päätoimittajasta.

Aho vakuutti, ettei aio puuttua keskustan puheenjohtajakisaan. Jokaisella on täysi oikeus olla kenen tahansa ehdokkaan kannalla.

-Toivon, että siihen keskusteluun osallistuvat myös tiedotusvälineiden palveluksessa olevat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat