Esko Aho: Viimeinen hetki rakentaa jotain suurta Nokian perustalle

Nokian entinen johtaja Esko Aho esittää rohkeita toimia, jotta Microsoftista irtisanottaville osaajille löytyisi uutta työtä.

Ahon mielestä Ouluun pitäisi perustaa kansainvälinen, digitaalisten palveluiden osaamiskeskittymä.

– Sen pitäisi olla yritysvetoinen, mutta mukaan tarvitaan julkista rahaa. Mielestäni elvytysrahaa pitäisi mieluummin suunnata tälläisiin hankkeisiin kuin siltojen ja teiden rakentamiseen, Aho sanoo.

Aho muistuttaa, että nyt ei ole aika jäädä voivottelemaan katoavien työpaikkojen perään.

– Mielestäni tämä on viimeinen mahdollisuus rakentaa jotain suurta Suomessa sen vanhan Nokian osaamisen perustalle, hän sanoo.

Ahon mielestä Microsoftilla on velvollisuus lähteä vahvasti mukaan osaamiskeskuksen rakentamiseen.

– Nokia lähti aikoinaan vastuullisesti mukaan, ja niillä ohjelmilla luotiin 400 uutta yritystä Suomeen. Microsoftin pitäisi ja kannattaisi olla mukana tässä.

Julkisia palveluja paremmiksi

Ahon mielestä digiosaamista pitäisi parantaa erityisesti julkisissa palveluissa.

1990-luvun alun pääministeri sanoo, että terveydenhuollossa olisi syytä keskittyä teknologian parantamiseen eikä sote-uudistuksen hallintorajojen piirtelyyn.

– Koulutuksessa ja terveydenhuollossa käytämme tällä hetkellä heikosti hyväksi digitaalista teknologiaa. Suomi on jäämässä jälkijunaan ja nyt voisimme kääntää tämän kehityksen, Aho esittää.

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) vierailee Oulussa huomenna ja tapaa myös Microsoftin johtoa sekä työntekijöitä.

Ihalaisen on määrä kertoa tarkemmin valtion tukitoimista Oulun seudulle, josta on on hävinnyt kesän aikana noin tuhat alan työpaikkaa.

Lue myös:

    Uusimmat