Esiopetuksen kustannuksista 200 miljoonan riita

Kuntaliiton ja hallituksen välillä muhii riita siitä, kuinka vuonna 2000 alkava kuusivuotiaiden lasten esiopetus rahoitetaan. Kuntaliiton mukaan kaikille kuusivuotiaille annettava esiopetus maksaa lopullisessa muodossaan vuodesta 2001 alkaen kunnille noin 200 miljoonaa markkaa enemmän kuin valtion laskelmat osoittavat. Kuljetuskustannuksineen lisäys nousee 300 miljoonaan. Kuntaliitto vaatii, että esiopetuksen valtionosuudet pitää myöntää täysimääräisinä.

Asian tekee ajankohtaiseksi se, että ensimmäiset esiopetukseen suunnattavat valtionosuudet päätetään jo valmisteilla olevassa budjettiriihessä. Ensi vuonna puhutaan kuitenkin pienemmästä summasta, koska uudistus koskee silloin vain syyslukukautta, eikä se ole vielä kunnille pakollinen. Esiopetuksen piiriin tulee aluksi ilmeisesti runsaat 80 prosenttia ikäluokasta.

Esiopetuksen rahoitusta selvittää parhaillaan virkamiestyöryhmä, joka koostuu opetus- sekä sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton edustajista.

Työryhmä jättää esityksensä ennen kuin valtiovarainministeriön ja eri ministeriöiden väliset budjettineuvottelut alkavat. Ministeriökohtaiset neuvottelut käydään 5.-9. heinäkuuta.

Kuntaliitto: Laskemme todelliset kustannukset

Kuntaliitto laskee esiopetuksen hinnaksi 1,3 miljardia markkaa. Lapsille pitää liiton mielestä järjestää myös kuljetus, mikä nostaisi kulut 1,4 miljardiin. Valtio on laskenut kokonaiskuluiksi 1,1 miljardia, eikä luku sisällä kuljetuskustannuksia.

Opetus- sekä sosiaali- ja terveysministeriö ovat laskeneet valtionosuuksien suuruudeksi 555 miljoonaa. Kuntaliitto vaatii osuudeksi kuljetuskustannuksineen 700 miljoonaa. Jos kuljetuksia ei lasketa, tuen tarve jäisi 660 miljoonaan. Luvut poikkeavat Kuntaliiton mukaan siksi, että valtio on tehnyt laskelmansa paperilla olevien lukujen perusteella, kun Kuntaliitto esittää todelliset kustannukset.

Kuntaliiton mukaan esiopetukseen tarvitaan enemmän henkilökuntaa kuin valtion laskelmat edellyttävät. Tämä johtuu siitä, että lasten esiopetus suunniteltiin helmikuussa valtion budjetin kehyksistä päätettäessä tuntimäärältään pienemmäksi kuin mihin myöhemmin on päädytty.

Kunnat menettävät myös maksutulot, joita ne perivät aiemmin maksullisesta kuusivuotiaiden päivähoidosta. Säästöt, jotka johtuvat päivähoidon vähenemisestä, jäävät Kuntaliiton mukaan valtion laskemia pienemmiksi, koska kuusivuotiaista ei aiheudu niin paljon kustannuksia kuin pienimmistä lapsista.

Kuntaliiton mielestä esiopetuksesta täytyy maksaa täysimääräiset 57 prosentin valtionosuudet, koska esiopetus kuuluu peruskoulutusta koskevan lainsäädännön piiriin. Liitto tulkitsee, että lainsäädäntö velvoittaa myös kuljetuskustannusten korvaamiseen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat