Esapekka Lapin tilanne jäädytetty – "Tavallaan harmittaa"

MM-kärki Tänak keskeytti siirtymätaipaleelle 1:47
Kooste: Ott Tänak keskeytti siirtymätaipaleelle.

Esapekka Lappi on ollut loistavassa ajovireessä Turkin MM-rallissa.

Lappi johti pitkään kilpailua, mutta lauantai-iltapäivänä tallikaveri Sebastien Ogier kiilasi suomalaisen eteen – tosin vain kahden sekunnin kymmenyksen turvin.

Lappi otti edellisen ja toistaiseksi ainoan MM-osakilpailuvoittonsa kaksi vuotta sitten Suomessa. Pieksämäkeläisellä olisi loistava tilaisuus ajaa ykkössijasta Turkin rallin päätöspäivänä sunnuntaina, mutta Citroenilta siihen ei tulee lupaa, ellei Ogier törmää ongelmiin.

Kuusinkertainen maailmanmestari Ogier on mukana mestaruuskamppailussa. Ranskalaisella on saumat saavuttaa merkittävästi MM-sarjaa johtavaa Ott Tänakia, joka keskeytti lauantaina tekniseen vikaan.

- Kaikkihan ymmärtävät tämän tilanteen. Totta kai tavallaan harmittaa, kun nyt kerrankin olisi mahdollisuus ajaa voitosta. Mutta perkele siellä on tallikaveri, joka taistelee maailmanmestaruudesta. Hän tarvitsee niitä pisteitä, minä en, Lappi tuumasi lauantain iltahuollossa.

- Ei voi mitään, mutta kyllä meidänkin aika vielä koittaa. Toki Ogierin pitää vielä ajaa maaliin, kuten myös meidän. Jos hänelle käy jotain, sitten me saamme toki yrittää voittaa. Toivotaan, ettei niin kuitenkaan käy.

Citroen-kuljettajilla on turvallisen tuntuinen kaksoisjohto ennen sunnuntain neljää erikoiskoetta. Kolmantena oleva Hyundai-kuljettaja Andreas Mikkelsen on yli minuutin päässä.

Turkin MM-ralli on kuitenkin osoittanut, että kilpailussa voi sattua mitä tahansa. Lapillekin tuli pieni tilanne lauantai-iltapäivänä, kun hän yritti varmistella.

- Moottori sammui jarrutuksessa, enkä saanut sitä heti käyntiin. Koetin vain tulla hiljaa, koska renkaat olivat loppu. Rytmi katoaa silloin kokonaan, ja voi sattua ihan outoja juttuja.

- Tuollaisia tilanteita ei kärsi tulla montaa huomenna. Mutta minuutin ero on hyvä, jos ei tule mitään ongelmia, Lappi sanoi.

Sunnuntaina ajetaan yhteensä neljä erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa 40 kilometriä.

Lue myös:

    Uusimmat