Esapekka Lapille ei jäänyt mitään käteen MM-rallista – "Ei millään saada ehjää viikonloppua"

Citroenin Esapekka Lapin tuskainen kausi rallin MM-sarjassa sai jatkoa Sardiniassa.

Lappi oli lopulta kilpailussa seitsemäs. Mahdollisuus taistella hyvistä sijoituksista karkasi jo perjantaina rengasrikkoon.

– Ei nyt oikein millään saada ehjää viikonloppua ajettua. Kyyti ei muutenkaan tunnu riittävän. Ei tästä kisasta oikein jäänyt mitään käteen, Lappi totesi lakonisesti.

– Sunnuntai ja oikeastaan lauantai olivat aika tylsiä päivä ajella, kun ei ollut mitään kisaa.

Rallin MM-sarja jatkuu kesätauon jälkeen elokuussa Keski-Suomen sorateillä. Jollain konstilla Lapin olisi pystyttävä nostamaan tasoaan selkeästi.

– Se on henkilökohtaisesti aina tärkeä ralli minulle, mutta varmasti olen vedenjakajalla vähän jokaisessa rallissa, Lappi tunnusti.

Citroen-kuski povaa, että kotiteillään ajavan Toyotan vauhtiin voi olla vaikea yltää.

– Sen verran realisti olen, että "Puuppola Racing" menee varmasti Jyväskylässä aika maisemaan. Ralli on tietenkin rallia, se on fakta. Mitä tahansa voi tapahtua kuten tänään nähtiin. Ajamalla heitä voi kuitenkin olla vaikea haastaa.

Lapin kesäloma jää lyhyeksi. Juuri pientä taukoa ja ajatusten tuuletusta suomalaiskuljettaja olisi todennäköisesti eniten tarvinnut.

– Tauko tulisi hyvään kohtaa, mutta ei meillä ole oikein lomaa. Torstaina lähtee ruljanssi pyörimään. Juhannuksen testaan Saksassa ja sitten on vähän pr-hommia Englannissa sekä treenileiriä, Lappi valotti kesä-heinäkuun ohjelmaansa.

– Sitten on heinäkuussa Viron ralli ja Suomen testit. Kohta ajetaan jo Jyskälässä. Ei oikein ehdi kotona olla, Lappi jatkoi. 

Lue myös:

    Uusimmat