Esa-Pekka Salonen tunnelmoi nykymusiikin festivaaleilla

Kesän ainoa nykymusiikin festivaali Musiikin aika lupaa taas uutta etsiville kuulijoille useita kantaesityksiä ja Suomen ensiesityksiä. Heinäkuun 6. päivä Viitasaarella alkavan festivaalin taiteellisena toimii nyt ensimmäistä kertaa säveltäjä Tapio Tuomela.

Tämänkertaisesta Musiikin ajasta näyttää kehkeytyvän säveltäjien juhla. Säveltäjät ovat entiseen tapaan tiivistämässä teostensa kantaesitysten tunnelmia, mutta pääsevät väläyttämään myös omia muusikon taitojaan.

Tapio Tuomela johtaa orkesteria, joka koostuu pelkästään säveltäjistä. Eero Hämeenniemi ja Esa-PekkaSalonen vetävät Viitasaarella sävellyskurssilaisten työpajan, joka keskittyy kamariyhtye- ja kuorosävellykseen.

Sävellysoppia antavat myös englantilainen James Clarke ja jyväskyläläinen tietokoneympäristöön kotiutunut Kai Nieminen. Hämeenniemi ja Salonen paitsi opettavat myös esiintyvät Viitasaarella. Salonen improvisoi musikaalisessa perhokalastushappeningissa Huopanankoskella ja Hämeenniemi soittaa pianoa omassa Nada-yhtyeessään.

Viitasaarelle saapuu myös Avanti! solisteinaan bassoklarinetisti Heikki Nikula ja sopraano Mari Palo. Laulua on luvassa enemmänkin, sillä konserttiohjelmassa ovat myös Radion kamarikuorolaisista koottu Ring-Ensemble, jyväskyläläinen Focus Ensemble sekä keskiaikaista musiikkia esittävä Oliphant-yhtye. Odotuksia herättää norjalainen nykymusiikin orkesteri Cikada.

Improvisaatio-osastoa vahvistaa newyorkilainen Fast Forward, joka valmistaa improvisaatiokurssilaisten ja paikallisten vahvistusten kanssa yleisölle aterian itse kattamiinsa pöytiin. Ulkomaisia taiteilijavieraita ovat myös ranskalainen urkutaiteilija Jean Guillou ja brittikitaristi Steve Smith.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat