Erotaanko nyt kirkon herätysliikkeistäkin?

Arkkipiispa Kari Mäkisen sateenkaariryhmiä tukevat kommentit mietityttävät myös kirkon herätysliikkeitä. Moni kirkosta eronnut kertoo arkkipiispan puheet syyksi kirkosta eroamiselle.

Herätysliikkeissä ei juuri uskota, että viime päivien yli 13 000 kirkosta lähtijää olisivat juurikaan peräisin heidän riveistään.

– Herännäisyyden parissa kirkkoon kuuluminen on niin vahvaa, että en ole tällaiseen keskusteluun meidän liikkeen piirissä törmännyt, Herättäjä-yhdistyksen toiminnanjohtaja, pastori Simo Juntunen kertoo.

– Kirkosta eroamista on tuskin kovin laajasti tullut vanhoillislestadiolaisten keskuudesta, sanoo Päivämies-lehden päätoimittaja Olli Lohi.

Surullinen päivä

Eroamisten nähdään silti olevan viesti kirkon jäsenten pettymyksestä.

– Perjantai oli varmasti monelle suomalaiselle perinteisesti ajattelevalle surullinen päivä, Olli Lohi sanoo.

– Uskoisin, että arkkipiispan lausumat on koettu vieraana omalle elämälle ja uskolle. Kuitenkin on enemmän pohtimisen paikka kuin liian nopeiden päätösten aika, Evankeliumiyhdistyksen Nikkarinen sanoo.

Muuttuuko kirkon kanta?

Kirkon virallinen kanta samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen on yhä kielteinen. Lakimuutos ei velvoita kirkkoa muuttamaan kantaansa, mutta arkkipiispa on sanonut, että asiaa pitää nyt pohtia läpi huolellisesti.

Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen avioliittonäkemys perustuu Raamatun tekstiin. Jos kirkon virallinen kanta muuttuisi ja samaa sukupuolta oleville sallittaisiin kirkollinen vihkiminen, olisi tilanne toiminnanjohtaja Lasse Nikkarinkosken mukaan vaikea.

– Kyllä se kipeä paikka sitten olisi, mutta vielä ei toki ole tehty mitään päätöksiä ja aika sitten näyttää, mihin tullaan ja ne ovat myöhemmin pohdittavia asioita. Herätysliikejärjestönä emme myöskään voi kenellekään sanoa, että teidän pitää tehdä näin. Meillä liikkeessä jokainen on yksilö, joka tekee omia päätöksiänsä, Nikkarinkoski sanoo.

Maallistuvan uskon merkki

Toiminnanjohtaja Juntunen uskoo herännäisten parissa olevan monenlaisia näkemyksiä aiheesta. Lakiäänestyksen tulos oli kuitenkin ennen pitkää odotettavissa, koska aiheesta on jo puhuttu useita vuosia.

– Myös kirkossa tarvitaan tätä keskustelua, mitä tämä tasa-arvoinen avioliittolaki tarkoittaa ja mihin se vaikuttaa. Toivoisin, että asiasta käytäisiin maltillista ja asiallista keskustelua ja ennen kaikkea peräänkuulutan sitä, että asiaa tarkasteltaisiin lähimmäisenrakkauden näkökulmasta, Juntunen jatkaa.

– Eduskunnan päätös oli erilainen, mitä olisimme toivoneet. Tämä selkeästi osoittaa sen, että yhteiskunta on maallistumassa entisestään. Se tietysti aiheuttaa pettymystä, vanhoillislestadiolaisten Olli Lohi sanoo.

Arkkipiispan toiminta harmillista

Vanhoillislestadiolaisten tuntuma on, että arkkipiispa Mäkinen on vapaamielisillä lausunnoillaan vaikuttanut liikaa päätöksentekoon.

– Arkkipiispan toiminta on ollut harmillista etenkin kirkon näkökulmasta. Hän on kannanotoillaan pyrkinyt vaikuttamaan päätöksentekoon ja puhuu muutoksesta, joka on nykyisen kirkon opin vastaista. Sen vuoksi kirkon viesti ei ole ollut selkeä, Olli Lohi sanoo.

Miten kirkolle käy?

Uhkakuvia kirkon jakautumisesta eri riveihin ei vielä näy ilmassa, mutta jos kirkon kanta liittojen siunaamisessa höllentyy, ovat perinteiseen miehen ja naisen liittoon uskovat kirkot ahtaalla.

– Tilanne on vaikea ennen kaikkea kirkon sisällä. Erilaisten mielipiteiden keskellä kirkon sanoma ja viesti sumentuu. Aina jos kirkko ajautuu pois raamatun perustalta, se ei ole hyvä asia, Olli Lohi kertoo.

Simo Juntunen myöntää, että kirkossa on todellinen tarve pohdinnalle ja sille paljonko liikkumavaraa eri ryhmille jätetään.

– Viisaus on siinä, että tunnustetaan se tosiasia, että meillä on kirkossakin tässä vastakkaisia ja erilaisia mielipiteitä. Aina pitäisi nähdä kokonaisuus ja miettiä, onko tämä sellainen asia, että halutaan vakavampaa jakaantumista? Vai onko asia sellainen, että näiden erilaisten näkemysten ja mielipiteiden kanssa pystytään kirkossa elämään kristittyinä niin kuin tähänkin saakka?

Lue myös:

    Uusimmat