Eroottinen fantasia: Hiekkaa

Ai että koskee.

Kädessäni on kalan piikki, paremminkin luu. Istun etelä-amerikkalaisen lääkärin vastaanotolla ilman tulkkia. Ellei särkisi niin kovin, olisin peloissanikin. Minun vuoroni mennä sisään. Huoneessa on mies, pitkä ja piirteiltään hyvin intiaanin näköinen. Hän ottaa kiinni kädestäni ja sanoo nimensä, jonka samantien unohdan katsoessani noihin mustiin silmiin...

Tunnnen miten leijun, kun käyn makuulle hoitoalustalle. Puudutusaineen takia minua ei koske lainkaan, kun ilkeää piikkiä irrotetaan...

Satun katsomaan silmiin, jotka mittailevat minua uteliaasti ja kysymyksiä täynnä. Yritän nousta, mutta olen aivan liian tokkurassa, en voikaan. Saan levätä aineen vaikutuksen ajan, mutta minua on kohdeltu niin jännittävästi, että haluaisn kiittää jollain tavalla. Tilaisuus tuleekin, kun mies pyytää minua seurakseen juomaan jotain. Olen viimeinen hoidettava, joten suostun. Menemme kävellen koska minun pääni on tuuletuksen tarpeessa.

Tulemme pienen paikan eteen, jossa on vain muutamia pöytiä. Istuudumme ja juomme sitruunamehua, joka maistuu hyvälle. Katselemme silmiin toisiamme. Kuin varkain syttyy ihastus, halu koskettaa, mutta täällä ei nainen tee aloitetta, miehelle on annettu oikeudet valloittaa tässä kulttuurissa.

Jostain ilmestyvät muusikot, jotka soittavat maalle tyypillistä musiikkia. Seuralaiseni kumartaa minulle, ohjaa askeleeni taivuttaa vartaloani, ottaa minusta tiukan otteen sylissään. Painan poskeni hänen leukaperiinsä. Tunnen puhtaan tuulen ja meren tuoksun hänen ihollaan. Kun saan ensimmäisen suudelman otsalleni, myönnän että haluan. Mutta tilanne on uusi, ympäristö erilainen. Miten minä tästä selviän? Minä olen tottunut tasa-arvoisena käyttäytymään toisin, en edes tiedä miten ihanaa olisi olla nainen, miehisen miehen haluama.

Valtameren aallot suutelevat rannan hiekkaa, jota on silminkantamattomiin. Tuolle hiekalle istuudumme sylikkäin. Huulet koskettavat suutani, maku jonka aistin, on kaikki mitä minun hulluksi tekemiseen tarvitaan.

Kädet koskettavat minun hiuksiani ja niskaani kannatellaan suudelman syvetessä, kielemme koskettavat syvällä toisen suussa. Kädet auttavat minut makuulle, ja olen kiitollinen, sillä en olisi tunnekuohultani kyennyt enää pidättelemään itseäni. Kunnioittavin käsin minut riisutaan ja minä autan hänet vaatteistaan. Kosketus kehollani muuttuu vaativaksi, tunnen miten kostun ja paisun, olen aivan valmis saamaan itselleni nautinnosta kaiken.

Suuni saa suudelmia, korviini kuiskitaan, minua rakastellaan kunnes laukean... mutta olen kuitenkin vähän pettynyt - haluaisin vielä lisää. Tässäkö tämä olisi? Äkkiä saatu valju orgasmi? Itkettääkin, kunnes tunnnen otteen lantiollani, jota kohotetaan. Jalkani nostetaan ylös olkapäille ja tyrskyjen tahtiin minut lennätetään uudelleen taivaisiin. Tunne, jonka koen on satumainen, mutta ei satua, ei utua, ei haave... vaan tapahtuu meille molemmille, tässä ja nyt, yhtä aikaa. Raukenemme yhdessä, hiekkaisina ja tyydytettyinä, iloisina mielihyvästä, jota toinen voi antaa toiselle, hetkessä ohittamalleen ihmiselle.

Kauris

Kirjoitus on Helmen fantasiakilpailun satoa

Tule erotiikkaostoksille Helmi-kauppaan!

Lue myös:

    Uusimmat