Ernesto-myrsky lähestyy Floridaa

Trooppisen myrskyn arvioidaan keräävän uutta puhtia ennen saapumistaan Floridaan, mutta se ei todennäköisesti kuitenkaan yllä enää hurrikaanin voimaan.

Sateillaan Kuubaa ryöpyttänyt trooppinen myrsky Ernesto lähestyyYhdysvaltoja. Myrskyn ennakoidaan saapuvan Floridaan illalla tai varhain huomenna.

Myrskyn laskeskellaan iskeytyvän maihin Floridan Keys-saarijonon tienoilla Miamin eteläpuolella, mistä se jatkaisi itärannikkoa pitkin takaisin merelle. Myöhemmin myrsky palannee mantereelle Etelä-Carolinan rannikolla.

Säätieteilijät arvioivat, että Ernesto saattaa kerätä uudelleen puhtia ennen Floridaan saapumistaan. Todennäköisesti se ei kuitenkaan yllä enää hurrikaanin voimaan.

Koulut olivat tänään Floridassa suljettuina ja useilta bensiiniasemilta loppui myytävä, kun autoilijat hamstrasivat bensaa. Floridan kuvernööri Jeb Bush oli jo aikaisemmin julistanut osavaltioon hätätilan.

Kuubassa Erneston tieltä evakuoitiin noin 600 000 ihmistä, joista monet palasivat jo tänään koteihinsa. Myrsky heikentyi ennen Kuubaan saapumistaan, ja myös rankkasateet jäivät monin paikoin pelättyä maltillisemmiksi. Myrskyn ei tiedetä vaatineen Kuubassa kuolonuhreja tai aiheuttaneen pahoja tuhoja.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat