Erlund eroaa RKP:sta

Kansanedustaja Rainer Erlund eroaa Ruotsalaisesta kansanpuolueesta. Erlund on kirjeitse ilmoittanut erostaan RKP:n Hangon läntisestä paikallisosastosta.

Erlund perustelee eroaan sillä, että hänet syyskuussa suljettiin pois RKP:n ryhmästä Hangon kaupunginvaltuustossa. Hän perusti silloin oman valtuustoryhmänsä, ja ilmoitti asettuvansa ensi syksyn kunnallisvaaleihin ehdolle omalla listallaan. Tämän johdosta Erlund katsoo, ettei hänen ole korrektia jatkaa puolueen jäsenenä. -Kysymys on siitä, että mielestäni ei ole korrektia jatkaa puolueessa, koska olen ilmoittanut asettuvani ehdolle kilpailevalla listalla, Erlund perusteli.

Erlund jätti jo elokuussa RKP:n eduskuntaryhmän saatuaan syytteen kotirauhan rikkomisesta. Syyskuussa hänet tuomittiin sakkoihin. Erlundia syytettiin myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä mutta siltäosin syyte hylättiin. Asian käsittely kuitenkin jatkuu Helsingin hovioikeudessa, sillä syyttäjä valitti tuomiosta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat