Erityisopetuksen tarve kasvussa

Yhä useampi peruskoululainen on erityisopetuksen tarpeessa. Lasten ongelmat ovat pahentuneet, ja koulupsykologeista on huutava pula. Helsingin Sanomat on selvittänyt erityisopetuksen tilannetta kuudessa Suomen suurimmassa kaupungissa. Kaupunkien peruskouluikäisistä keskimäärin viisi prosenttia saa erityisopetusta, mutta alueellinen vaihtelu on suurta: tietyillä alueilla erityisopetuksen tarvitsijoiden osuus nousee lähemmäs kymmentä prosenttia.

Helsingin Sanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan huolestuttavinta on se, että lapset ovat entistä moniongelmaisempia. Yhä useampi lapsi päätyy erityisopetukseen sopeutumattomuuden ja tunne-elämän häiriöiden takia.

Ala-asteen kielivalinnat monipuolistuneet

Ala-asteiden kielivalinnat ovat monipuolistuneet. Yhä useampi oppilas opiskelee jo ala-asteella saksaa, ruotsia tai ranskaa niin sanottuna A2-kielenä, jonka opiskelu aloitetaan viidennellä luokalla. Vapaaehtoinen A2-kieli on ollut opetussuunnitelmassa vuodesta 1994. Opetusviranomaisten tavoitteena on ollut tarjota vaihtoehtoja englannin kielelle.

Yhdeksän kymmenestä valitsee kuitenkin edelleen englannin ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi, jonka opinnot aloitetaan kolmannella luokalla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat