Jos opettajankoulutukseen sisällytettäisiin enemmän ryhmädynamiikan opintoja, opettajilla olisi paremmat eväät puuttua koulukiusaamiseen, sanoo erityisluokanopettaja Joonas Tast.
Jos koulukiusaaminen jää aikuisilta huomaamatta, siihen ei päästä puuttumaan ajoissa. Näin kävi myös 10-vuotiaalle Nikolle, joka joutui kärsimään rajusta kiusaamisesta yli kahden vuoden ajan ennen kuin hänen äitinsä sai kuulla asiasta.
Vaikka koulukiusaamista on yritetty kitkeä kouluista monin keinoin, kiusaamistapauksia ilmenee jatkuvasti. Sosiaalisen median myötä kiusaaminen jatkuu usein myös vapaa-ajalla.
– Levottomuus ryhmissä on lisääntynyt samalla, kun pahoinvoivien oppilaiden määrä on lisääntynyt. Meillä on paljon hyvin pärjääviä oppilaita, mutta on myös hyvin paljon niitä, joilla on vaikeaa, sanoo erityisluokanopettaja Joonas Tast.
Kymmenen vuotta luokanopettajana ja kahdeksan vuotta erityisluokanopettajana toiminut Tast on valmistunut myös ryhmäpsykoterapeutiksi ja ihmettelee, miksi opettajankoulutukseen ei sisällytetä ryhmädynamiikan opintoja.
– Opettajat eivät saa minkäänlaisia valmiuksia tällaiseen, vaikka kyseessä on kuitenkin ammattiryhmä, joka on enemmän ryhmien kanssa tekemisissä kuin mikään muu.
Tastin mukaan kiusaamisessa on usein kyse siitä, että koulussa syntyy otollinen kasvualusta ryhmän pahoinvointiin ja ääri-ilmiöihin, koska opettajat ovat valtavan suorituspaineen alla opetussuunnitelman toteuttamisessa ja stressaantuneen ihmisen havainnointikyky kapenee entisestään. Ryhmän liikkeet jäävät huomaamatta ja turvattomasta ryhmästä muodostuu häiriköivä ryhmä.
– Silloin negatiiviset ryhmäilmiöt alkavat jylläämään ja ryhmästä tulee sellainen temmellyskenttä, jossa on todella paljon tiedostamatonta pahaa oloa, mikä purkautuu aina jollain tavalla. Se on yleensä sellaista, mihin opettajalla ei ole keinoja puuttua.
Lapset pitävät nämä kokemukset usein sisällään
Opettajankoulutuksen kehittämisen lisäksi tilannetta parantaisi myös se, jos koulun henkilökuntaan kuuluisi monipuolisemmin eri alojen osaajia, kuten nuorisotyöntekijöitä ja psykologeja.
– Nykykouluissa on paljon pahoinvoivia lapsia ja siellä jylläävät valtavat ryhmädynaamiset voimat, on kiusaamista ja häiriköintiä. Samaan aikaan on talo täynnä pedagogeja sen sijaan, että olisi moniammatillinen koulu, jonka henkilökunta olisi kuin jalkapallojoukkue, missä on monissa rooleissa pelaajia.
Vaikka vanhemmilla on ensisijainen vastuu omien lastensa kasvattamisesta, he eivät pysty näkemään mitä kouluissa tapahtuu. Siksi Tast kannustaa vanhempia kyselemään lapsiltaan kuulumisia koulupäivän jälkeen.
– Lapset ja nuoret pitävät nämä kokemukset usein sisällään, eivätkä kerro kovin helposti niistä edes omille vanhemmilleen. Sitä miettii itsekin, kuinka paljon näitä tarinoita jää käsittelemättä sinne pinnan alle, ja joita me kannamme mukana pahimmillaan vielä aikuisiälläkin.
Sosiaalisen median myötä kiusaamisesta tullut suunnitelmallisempaa
Oppilaista vastuussa olevilla opettajilla tulisi olla kokonaiskuva siitä, mitä luokassa tapahtuu ja valmius puuttua häiriköintiin. Tämä on kuitenkin haastavaa, sillä kiusaamista tapahtuu entistä enemmän myös opettajan silmien ulottumattomissa.
Tastin mukaan erityisen huolestuttavaa on se, millaisia lisäulottuvuuksia sosiaalinen media on tuonut kiusaamiseen. Muutaman oppilaan väliset kärhämät voivat kasvaa äkkiä suurempiin mittasuhteisiin, kun sanailua jatketaan esimerkiksi WhatsAppissa.
– Sosiaalisen median kautta on kalisuteltu sapeleita, uhkailtu, haalittu kenties apujoukkoja, saattaa olla sovittu paikka, missä jotakin kurmotetaan. Siinä mielessä tämän tyyppinen toiminta on tavallaan raaistunut ja muuttunut pelottavammaksi, kun se on ikään kuin suunnitelmallista.
Tällaiset keskustelut käydään aikuisten ulottumattomissa ja niihin on vaikea puuttua.
Kiusaaminen on edelleen niin yleistä, että jokaisella koululla tulisi olla valmis toimintamalli, jonka mukaisesti häiriötilanteisiin voidaan systemaattisesti puuttua.
– Yksikin opettaja tai rehtori, joka sanoo että meidän koulussa kiusaamista ei ole, se on vähän kuin kiistäisi luonnonvoimien olemassaolon. Kyllä sitä varmasti aina jonkin verran on, kyse on vaan siitä, kuinka valmiita ja kuinka hyviä keinoja aikuisilla on tunnistaa, nähdä, puuttua ja käsitellä näitä asioita. Kouluissa tulisi olla valmiuksia tehdä rohkeitakin väliintuloja tilanteen parantamiseksi.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.