Erityisavustaja Jyrki Katainen komissaaritenttiin

Talouskomissaarin tehtävään valmistautuva Jyrki Katainen (kok.) on tänään Strasbourgissa europarlamentin tentattavana.

Talousvaliokunnan mepit haastattelevat Kataista myöhään illalla Suomen aikaa.  

Viime viikot Katainen on opiskellut uutta tehtävää varten Brysselissä erityisavustajan tittelillä. Perehtymisen ajaksi komissaarikokelas on nimetty slovakialaisen hallintokomissaarin Maros Sefcovicin avustajaksi.

EU-parlamentti äänestää Kataisen nimityksestä Olli Rehnin (kesk.) seuraajaksi keskiviikkona. Katainen aloittanee työnsä talouskomissaarina loppuviikosta.

Kausi on jäämässä pätkäksi, sillä uudessa komissiossa taloussalkku on luvattu sosialisteille. Uuden komission on määrä aloittaa työt marraskuun alussa.  

Pätkäkauden takia meppien järjestämä kuuleminen on normaalia keveämpi. Katainen saattaa kuitenkin joutua koville talousvaliokunnassa, jonka johtoon on juuri valittu italialainen sosialistimeppi Roberto Gualtieri.  

EU:n puheenjohtajamaana aloittanut Italia on kyseenalaistanut keskusta-oikeiston talouspolitiikan ja vaatinut kurin löysäämistä talouskasvun vauhdittamiseksi.  

Kukin poliittinen ryhmä saa esittää komissaariehdokkaalle yhden kysymyksen. Kuulemisen jälkeen valiokunta laatii arviointikirjeen Kataisen sopivuudesta tehtävään.  

Lue myös:

    Uusimmat