Pohjoismaisen yhteiskunnan suuri kauneus on, että suurella osalla ihmisistä on mahdollisuus käyttää palveluja, vaikkei olisikaan varakas, muistutti torstain Huomenta Suomessa vieraillut kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen.
Hän pitää äärimmäisen tärkeänä, että myös kulttuurin tukemisesta pidetään kiinni. Esa-Pekka Salosen mukaan yhteiskunta muuttuisi ”absurdiksi villiksi länneksi”, jos palvelut, kuten terveydenhoito, koulutus ja kulttuuri olisivat vain hyväosaisten saatavilla.
– Verotuksella ja muilla mekanismeilla kakkua jaetaan niin, etteivät tulo- ja elintasoerot repeä käteen.
Esa-Pekka Salonen
- Lontoon filharmoniaorkesterin ylikapellimestari. Asuu Los Angelesissa Yhdysvalloissa, missä hän on myös tehnyt merkittävän uran.
- Salonen on Suomen näkyvimpiä klassisen musiikin hahmoja. Viime syksynä hän aloitti myös viisivuotisen kauden Suomen kansallisoopperan ja -baletin taiteellisena partnerina.
- Salosen uusi sellokonsertto saa Suomen ensiesityksensä Juhlaviikkojen ennakkokonsertissa Kansallisoopperassa perjantaina säveltäjän itsensä johtamana.
Salonen muistutti, että Suomessa esimerkiksi työväenliikkeen pitkäaikainen tavoite oli, että myös köyhemmällä kansanosalla on mahdollisuus nauttia kulttuurista.
– Räätäli Halmeen (hahmo Täällä Pohjantähden alla -kirjasta) yksi suurimmista motoista oli, että meillä täytyy olla oikeus kulttuuriin kuten herrasväellä.
Oman elämän arvo voimistuu
Salonen paheksuu tapaa, missä korkeakulttuuria yritetään mitata erilaisin ”yksinkertaisin menetelmin", kuten pelkkien kuuntelija- tai katsojalukujen kautta.
– Täytyy ajatella, millaisessa yhteiskunnassa halutaan asua ja minkälaista elämää eletään. Olennainen kysymys on elämän arvo ja ihmisen oma kokemus elämänsä arvosta.
