Erikoinen väitöstutkimus - tutkija vietti vuosikaudet Helsingin alamaailmassa

VTM Jussi Perälän väitöstutkimus on hieman toista maata. Se syväluotaa maailmaa, jota enemmistö suomalaisista kavahtaa.

Kyse on Helsingin huumemarkkinoista 2000-luvulla, alamaailmasta, missä kaiken motivaation lähde on riippuvuus.

Tutkimusta varten Perälä haastatteli lukuisia kovien huumeiden ongelmakäyttäjiä ja keskiportaan diilereitä siellä missä he elämäänsä elävät. Töitä Perälä teki erilaisissa huumeluukuissa, pubeissa ja kadulla. Oman näkökulmansa tutkimukseen antaa myös poliisi.

- Tapasin tutkimusta varten viitisenkymmentä henkilöä. Osa näistä henkilöistä käytti suonensisäisesti eritoten Subutexia ja myös kävi aineella kauppaa. Osalla haastatelluista oli hieman ammattimaisempi suhtautuminen huumekauppaan, he pyrkivät hallitsemaan omaa aineiden käyttöään pidättäytymällä suonensisäisestä käytöstä, Perälä kertoo.

Huumekaupan ylätasoa, tukku - ja maahantuontiporrasta tutkimus ei luotaa.

Tutkimuskohteina olivat Helsingin huumausainemarkkinoiden ravintoketjun alemmat tasot.

Osa haastatteluista kuitenkin pyöritti suhteellisen mittavaakin huumeiden vähittäismyyntiä, ainakin hetkittäin, tai oli siinä välillisesti mukana.

Juttua "kovemmista jätkistä"

Mutta miten huumerikolliset suostuivat laskemaan tutkijan mukaan kuvioihinsa?

- Tein aikanaan graduni huumeiden ongelmakäytöstä. Gradua varten haastattelin heroiinin ja amfetamiinin käyttäjiä. Myöhemmin eräs henkilö luki graduni ja halusi lähteä tutkimusavustajaksi. Hän perusteli halukkuuttaan sillä, että voisin tehdä "vähän kovemmista jätkistä" juttua.

Mainittua vähän kovempien jätkien maailmaa Perälä sitten luotasi 2000-luvun alusta vuoteen 2007.

Noina vuosina Perälä istui huumeluukuissa, tutustui ongelmakäyttäjien kaoottisiin asumisjärjestyihin, kyyditsi päihtyneitä tutkimusavustajiaan, kuunteli alkoholin siivittämää tarinointia lähiöräkälöissä, matkasi Tallinnaan seuraamaan miten narkomaanit hankkivat Subutexinsa ja ennen kaikkea venytti hermojaan, kun haastatteluun lupautunut avustaja teki kerta toisensa jälkeen "oharit".

Tutkimuskenttänä piriluukku

Poikkeukselliseksi Perälän väitöstutkimuksen tekeekin juuri ympäristö, missä tutkimusta tehtiin.

Lainaus väitöskirjasta kuvannee parhaiten arkea, mihin apurahatutkija paiskautui.

"Päivälle sovittu tapaaminen oli siirtynyt iltaan haastateltavien pyynnöstä. Aina iltaisin, ajattelin ajaessani. Kiinnitin huomiota takana ajaneeseen autoon, kaksi henkilöä golfissa. Se kuitenkin kääntyi viimeisessä risteyksessä pois. Olen todellinen amatööri. Pihalla oli suhteellisen epäsiistin näköistä. Yhdestä ikkunasta tuijotti taistelukoira. Soitin ovikelloa aikani kunnes tajusin ettei se toimi. Ehdin jo ajatella että taas yksi tapaaminen peruuntui. Koputuksen jälkeen tultiin kuitenkin avaamaan. Ei ikinä tiedä mikä on meininki. Täällä oli kuitenkin rauhallista. Amfetamiinin haju oli heti ovella vastassa. Omistajan lisäksi vain yksi henkilö, esittäytyi nimellään. Tunnelma oli muutenkin rento. Asunto oli siisti, siellä oli harvinaisen tyhjää. Vanhoja, kuluneita kalusteita. Haastattelu sujui hyvin ja lisätapaamisista sovittiin heti. Hyvää juttua tukkuportaasta ja ihmisistä siellä. Reilun kahden tunnin jälkeen toinen sanoi, että hänen pitää lähteä asioille. Tähän asunnon isäntä sanoi, että varmaan pitäisi vetää ennen sitä. Ilmoitin että vetäkää, ei minua häiritse koska he olivat lähdössä toiseen huoneeseen. Isäntä taikoi jostain saman tien klikkikupit, toinen pussukan taskustaan. Yksi kysyi toiselta, että paljon laitetaan johon toinen sanoi, että noin ton verran, arviolta. Aine sekoitettiin kupissa, vedettiin ruiskuun, neula päähän ja suoneen. Ruiskut ja neulat olivat uudet. Toisella oli vain yksi pistoskohta, mihin hän sanoi tykittävänsä aina. "Aika pahan näköinen. Pitäisi näyttää lääkärille tai ainakin hankkia hirudoidia ja sideharsoa, mitä laittaa yöksi pistoskohdan päälle." Toinen vain murahteli isännän kommenteille."

Perälä sanoo, ettei varsinaisesti joutunut pelkäämään henkensä tai terveytensä puolesta tutustuessaan kovien huumeiden käyttäjien arkeen.

- Totta kai on varuillaan kun tapaa oudoissa paikoissa tuntemattomia ihmisiä, jotka ovat olleet vankilassa. Toisaalta siinä on oma jännityksensä, joka viehättää tutkijaa kuin itse siinä maailmassa toimijoitakin.

Rikoselokuvista tuttua glamouria Helsingin huumemaailmasta on turha etsiä.

- Huumerikollisen elämä on monimutkaista ja kuluttavaa, mutta puitteiltaan hyvin vaatimatonta. Jos luulee, että huumekaupalla tienaa rahaa niin se ei pidä paikkaansa.

Perälä sanoo havainneensa, että rahaa ei tehdä edes huumekaupan ylemmillä portailla.

- Suurin osa myyjistä on itsekin aineidensa käyttäjiä ja usein myös hyvin huonokuntoisia yksilöitä.

Huumekaupasta saatava raha ei pärjää vertailussa edes tavallisen palkansaajan keskituloihin.Taloudellisen puutteen lisäksi huumeiden täyteistä elämää leimaa usein suoranainen järjettömyys ja kaaos, etenkin silloin jos huumeita käyttävällä ja myyvällä pienryhmällä on runsaasti aineita käytössään.

Mutta miksi juuri tämä aihe?

- Halusin tuoda tästä vähän tutkitusta aiheesta objektiivista kuvaa. Tällaisesta aihealueesta tiedon kerääminen ei onnistu muuten kuin olemalla läsnä. Ja koska kyse on etnografiasta, niin tottakai siihen vaikuttaa tutkijan oma maailmankuva.

Perälän väitöstutkimus otsikolla "Miksi lehmät pitää tappaa - Etnografinen tutkimus 2000-luvun alun huumemarkkinoista Helsingissä" tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina 21.toukokuuta 2011.

Vastaväittäjänä toimii dosentti Tapio Kuure Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitokselta.

LUE VÄITÖSTYÖ TÄSTÄ:

http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/6b8bad57-d618-45d4-b663-7cd64bd4ca80