Erikoinen riita lapsen rokottamisesta sai päätöksen

Ahvenanmaan käräjäoikeudessa on riidelty siitä, kuka saa päättää lapsen rokotuksista, kun eronneet vanhemmat ovat rokottamisesta eri mieltä.

Tapauksessa isä katsoi rokotusten olevan lapsen parhaaksi ja sai tukea lääkäriltä. Äiti vastusti rokottamista.

Äiti katsoi, että rokotuksilla voi olla yhteys esimerkiksi ADHD:hen tai autismin kirjoon kuuluviin häiriöihin. Äiti vetosi myös siihen, että rokotusohjelma on vapaaehtoinen. Äidin mielestä päätäntävalta rokotuksista ei kuulunut Ruotsiin muuttaneelle isälle. Vanhemmilla oli yhteishuoltajuus.

Oikeus päätti antaa päätösvallan isälle. Oikeus piti isän perusteita rokottamiselle painavampina kuin äidin huolia.

Käräjäoikeus muutti sopimusta lapsen huollosta siten, että isällä on oikeus yksin päättää rokottamisesta.  

Lue myös:

    Uusimmat