Erika Vikman ei päässyt esiintymään Dannyn konsertissa – seurasi esitystä liikuttuneena laivalta

Erika Vikman Kinky Bootsin ensi-illassa:"Suomi on mielestäni ollut jo kauan valmis tällaisiin esityksiin" 1:04
Erika Vikman MTV Uutisten haastattelussa

Laulaja Erika Vikman ei päässyt esiintymään yhdessä Dannyn kanssa tämän jäähyväiskonsertissa, mutta katsoi tämän esityksen laivalta.

Laulaja Dannyn Viimeinen ilta Dannyn seurassa -konserttikiertueen  loppuhuipennus järjestettiin 18. tammikuuta Helsingin jäähallissa. Päätöskonsertissa ei nähty kuitenkin Dannyn kumppania, laulaja ja vuoden 2016 tangokuningatarErika Vikmania. Hän joutui jättäytymään esiintymisestä pois sääolosuhteiden vuoksi.

Vikman harmittelee poisjäämistään omalla Instagram-tilillään. Vikman julkaisi tilillään kuvan itsestään esiintymisasussa.

– Konsertin väliinjättö vihlaisi sydämestä ja teki surulliseksi, koska olisin niin halunnut olla todistamassa itselleni rakkaan ihmisen viimeistä isoa konserttia ja olla osa sitä, Vikman kirjoittaa kuvansa yhteydessä.

Vikman kuitenkin kertoo katsoneensa konsertin laivan nettiyhteyden välityksellä. Liikuttumiselta hän ei välttynyt.

– Upea konsertti. Silmät kostuivat monessa kohtaa, mutta eniten liikutuin siitä kuinka Danny näytti niin onnelliselta ja hurmasi yleisönsä. Paras ilo on nähdä itselle tärkeän ihmisen ja koko tiimin onnistuminen ja loisto.

Lähde: Instagram

Lue myös:

    Uusimmat