Ericssonin tulos parani

Nokian ruotsalaiskilpailija Ericssonin viime vuoden rahoituserien jälkeinen tulos oli noin 18,2 miljardia kruunuun eli noin 12,1 miljardia markkaa. Tulos oli kuusi prosenttia parempi kuin vuosi sitten.

Tulos jäi hieman odotettua vaisummaksi. Analyytikot arvioivat etukäteen Ericssonin yltävän 18,4 miljardin kruunun tulokseen. Liikevaihto kasvoi 10 prosenttia 184,4 miljardiin kruunuun. Osakekohtainen tulos karttui 6,08 kruunusta 6,66 kruunuun.

Ericssonin mukaan viime vuoden tuloskehitystä verotti matkapuhelinten hintojen 30 prosentin lasku. Yhtiön kännykkämyynti putosi vuoden viimeisellä neljänneksellä kolme prosenttia ja koko vuoden osalta kasvu hidastui seitsemään prosenttiin. Ericsson matkapuhelinyksikön myynti viime vuonna oli 45,2 miljardia kruunua. Verkkopuolella Ericssonin vahva kasvu jatkui, sillä 85,9 miljardin kruunun liikevaihto merkitsi 20 prosentin harppausta.

Tuloksen julkistamisen yhteydessä Ericsson ennakoi kuluvan vuoden alun tuloksen jäävän jälkeen viime vuoden alun tilanteesta. Yhtiö myös toisti aiemman arvionsa, jonka mukaan se ei yllä kuluvana vuonna pitkän aikavälin tavoitteeseensa eli markkinoiden keskimääräisiä lukuja nopeampaan myynnin kasvuun.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat