Ericsson vaihtaa toimitusjohtajaa

Ruotsalaisen matkapuhelinvalmistaja Ericssonin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Sven-Christer Nilsson jättää yhtiön. Lähdöstä kertova tiedotustilaisuus pidettiin Suomen aikaa iltaseitsemältä. Tieto toimitusjohtajan vaihdoksesta ehti painaa Ericssonin osakekurssia Tukholman pörssissä 8 prosentin verran alaspäin.

Nilssonin tehtävät on jaettu kahdelle henkilölle. Pääjohtajan paikalle asettuu Lars Ramqvist ja toimitusjohtajan tehtävään on valittu tällä hetkellä Aasian ja Tyynenmeren toiminnoista vastaava johtaja Kurt Hellström. Ericssonin pääjohtajana ennen Nilssonia toimineen Ramqvistin nimityksen kerrotaan olevan väliaikainen.

Ericsson kiitti lähtevää toimitusjohtajaa tämän ansiokkaista panoksista, erityisesti yhtiön pitkän tähtäimen strategioiden ja suuntausten muotoilemisessa. Yhtiö perusteli johtajanvaihdosta tuottavuuden parantamisella ja pitkäaikaisen kasvun turvaamisella. Olennainen paino oli myös halulla kiihdyttää Ericssonin yrityssaneerauksen tahtia, josta on vielä toteuttamatta mm. 6500 irtisanomista.

Nilsson jättää toimitusjohtajan tehtävänsä välittömästi. Ericssonin tiedotuspäällikön Lars A. Stålbergin mukaan Nilsson saa 15 kuukauden pestistään erorahana kaksi vuosipalkkaa eli lähes 14 miljoonaa kruunua.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat