Eri kielien osuus kasvanut Yhdysvalloissa

Viidesosa amerikkalaisista puhuu kotonaan muuta kuin englantia.

Lähes viidennes amerikkalaista puhuu kotosalla jotain muuta kieltä kuin englantia, kertoo Yhdysvaltain väestörekisterikeskus.

Useimmiten englannin sijasta haastellaan espanjaksi, kiinaksi tai venäjäksi. Väestörekisterikeskuksen raportin mukaan vuonna 2000 yli 5-vuotiaista Yhdysvalloissa asuvista 47 miljoonaa ei puhunut kotona englantia.

Määrä oli 15 miljoonaa enemmän kuin vuonna 1990, jolloin maassa tehtiin edellinen väestölaskenta. Kolme vuotta sitten suurin osa eli 28,1 miljoonaa ei-englanninkielisistä puhui kotioloissa espanjaa. Luku on peräti 62 prosenttia suurempi kuin vuonna 1990.

Eniten muuta kieltä kuin englantia puhutaan kalifornialaisissa kodeissa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat