Eppu Nuotio kirjoitti jännärin parisuhdehelvetistä

Miten paeta piinaavasta parisuhteesta, josta kumpikaan ei suostu lähtemään? Eppu Nuotion suositun Pii Marin -sarjan tuorein trilleri on tarina kummallisesta eronäytelmästä.

Sanomalehden asuntoliitteen pikku-uutisesta alkunsa saanut kirja ilmestyi pari viikkoa sitten. Parhaillaan Nuotio lukee teostaan äänikirjaksi.

– Monta kertaa olen ihmetellyt ääneen äänittäjä Hannu Kiviselle, kuka tällaista tekstiä on oikein kirjoittanut ja onpas kökköjä lauseita. Joka kerta kun olen lukenut oman kirjani nauhalle, olen vannonut, että seuraavassa kirjassa ei ole ainakaan muita kieliä, koska nyt on ihan temppuiltu niiden kanssa tarpeeksi. Uudessa kirjassa onkin sitten vain skottioluita ja swahilia, Nuotio nauraa.

Kulttuurin monitaitaja nähdään myös tv:ssä

Eppu Nuotio tunnetaan paitsi kirjailijana myös näyttelijänä, ilmaisutaidon opettajana, suomentajana ja ohjaajana. Nuotion laaja kirjallinen tuotanto sisältää muun muassa lastenkirjoja, romaaneja, kuunnelmia, näytelmiä ja tv-elokuvien käsikirjoituksia. Lisäksi hän on käsikirjoittanut musiikkivideoita ja konsertteja ja tehnyt laulun sanoituksia.

Uusin aluevaltaus on keskusteluohjelma uudella SuomiTV-kanavalla. Pirjo Kauppisen ja Nuotion emännöimässä Vilskeessä vierailee niin julkisuuden henkilöitä kuin uusiakin tuttavuuksia. Ohjelma nauhoitetaan Kulosaaren Casinolla Helsingissä.

– Minua kiinnostaa aina kaikki uusi. Olen tehnyt koko urani ajan kaikenlaisia juttuja. Tämän tv-ohjelman tekemisen kannalta oli olennaista tietää, että siihen ei tuhraudu aikaa kuukausitolkulla. Yhden päivän aikana kuvataan kaksi ohjelmaa, ja se tahti on minulle juuri sopiva.

Nuotio kritisoi Elokuvasäätiön linjaa

Nuotio julkaisi ensimmäisen jännärinsä keväällä 2006. Musta-nimisen dekkarin ensipainos myytiin loppuun viikossa.

Menestyskirjasta päätettiin tehdä saman tien myös elokuvaversio. Oikeudet osti Matila & Röhr Productions.

Kaikki oli ensimmäisiä kuvauksia vaille valmista, kun 30 000 eurolla filmiä tukenut Elokuvasäätiö päätti vetäytyä hankkeesta.

– Se on yksi absurdeimmista näytelmistä, joita olen saanut seurata. Tuottaja Ilkka Matila, käsikirjoittaja Jimmy Carlsson ja Saksassa uraa niittänyt ohjaaja Hannu Salonen tekivät valtavan työn, jota sain ihaillen seurata sivusta. Kun kaikki oli kuvauspaikkoja ja näyttelijöitä myöten valmiina, Elokuvasäätiö löi hanat kiinni eikä antanut viimeistä tuotantorahaa.

– Elokuvasäätiön linjasta on puhuttu viime aikoina paljon. Sen kaltainen toiminta, että syötetään rahaa ja näytetään vihreää valoa ja tyrmätäänkin sitten hanke kokonaan, ei ole kovin viisasta. Siitä tulee tulokseksi vain täysin hukkaan heitettyjä työtunteja ja hukkaan heitettyä rahaa.

Puutarhatyöt kutsuvat kirjailijaa

Uusi kirja vie Eppu Nuotiota tänä keväänä eri puolille maata osallistumaan keskustelutilaisuuksiin ja kirjoittamaan nimikirjoituksia. Tulevana viikonloppuna hän tapaa kirjojen ystäviä Jyväskylän kirjamessuilla.

Lisäksi hän odottaa lumien sulamista ja pääsyä puutarhatöihin

– Olen elänyt aina kuin rautatieasemalla ja tehnyt kaikki kirjani hulinassa. En ole koskaan ennen tarvinnut täydellistä hiljaisuutta ja omaa rauhaa. Lapset, koirat, naapuri ja soivat puhelut ovat kuuluneet kirjoittamisarkeeni. Seitsemän vuoden aika Hiittisissä, Turun saaristossa, on kuitenkin muuttanut minua. Huomaan, että hakeudun hiljaisuuteen yhä enemmän.

Lue myös:

    Uusimmat