Epätoivoiset haitilaiset kaivavat omaisiaan raunioista

Haitin pääkaupungin Port-au-Princen kaduilla vallitsee lohduttomuus ja suru. Epätoivoiset ihmiset yrittävät löytää omaisiaan ja ystäviään talojen raunioista, usein käsin kaivamalla.

Eräs haitilaismies kertoi löytäneensä vaimonsa ruumiin sortuneen talon alta vasta kolme päivää tuhoisan maanjäristyksen jälkeen.

- Olimme juuri menneet naimisiin vaimoni kanssa. En tiedä, mitä tehdä. Hänen ruumiinsa oli kolme päivää rakennuksen raunioissa ennen kuin löysin hänet, mies kuvailee.

Monet jo löydetyistä ruumiista on jouduttu jättämään kaduille paahtavaan kuumuuteen vain ohut lakana peittonaan. Toiset ihmiset ovat yrittäneet raahata ruumiita lähimpään sairaalaan, toiset ovat kantaneet niitä kukkuloille voidakseen haudata lähimmäisensä.

Voimakkuudeltaan 7 Richterin asteikolla olleesta järistyksestä selviytyneet ovat nukkuneet kaduilla yönsä, sillä he pelkäävät sortumavaarassa olevien rakennusten lähelle.

Kansainvälistä apua alkoi virrata eilen Haitiin, mutta avustusjärjestöjen mukaan eloon jääneiden auttaminen tulee olemaan valtavan haasteellista. Punaisen Ristin arvion mukaan luonnonkatastrofissa saattoi kuolla jopa 50 000 ihmistä ja noin kolme miljoonaa loukkaantui tai menetti kotinsa.

(MTV3 - APTN)

Lue myös:

    Uusimmat