Epätietoisuus jatkuu Mumbaissa - terroristit tarjoavat neuvotteluja

Panttivankidraama Mumbain loistohotellissa jatkuu. Intian armeijan kommandojoukot ovat valmistautuneet hyökkäämään terroristien hallussapitämään Oberoi-hotelliin. Terroristien uskotaan ottaneen panttivangeikseen 20 - 30 ihmistä, heidän lisäksi hotellin huoneissa kerrotaan olevan jumissa yli sata ihmistä .

Aamulla kerrottiin, että kuuluisan Taj-Mahal -hotellin panttivankiselkkaus olisi päätynyt vankien vapautukseen. Hotelli on yhä tulessa ja rakennuksesta on kuulunut räjähdyksiä. Intian poliisin mukaan hotellissa pidetyt panttivangit on vapautettu, mutta huoneissa saattaa olla yhä ihmisiä. Iskuissa on kuollut viranomaisten mukaan yli 125 ihmistä. Lisäksi 287 on loukkaantunut. Kuolleiden joukossa on ainakin kuusi ulkomaalaista.

Terroristit tarjoavat neuvotteluja hallituksen kanssa

Hotellien lisäksi terroristien kerrotaan vallanneen Mumbaissa toimivan juutalaisen keskuksen. Terroristit ovat ottaneet keskuksesta yhteyden intialaiseen televisiokanavaan ja sanoneet olevansa valmiita neuvottelemaan panttivankien vapautuksesta hallituksen kanssa. Samalla he kuitenkin muistuttivat hallitusta siitä, kuinka moni muslimi on kuollut Kashmirin alueella Pakistanin ja Intian välisissä taisteluissa.

- Pyytäkää hallitusta neuvottelemaan kanssamme, niin vapautamme panttivangit, kashmirilaisesti murtaen puhunut mies sanoi tv-lähetyksessä.

- Tiedättekö yhtään, kuinka moni muslimi on kuollut Kashmirissa? hän jatkoi.

Terroristien kohteina on hotellien lisäksi ollut sairaaloita, rautatieasemia sekä turistien suosima kahvila. Silminnäkijöiden mukaan hyökkääjät etsivät etenkin amerikkalaisia ja brittiläisiä.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat