Epäselvien tulipalojen määrä on kasvussa

Rakennuspalojen määrä on kasvussa, arvioidaan Finanssialan keskusliitosta. Johtaja Risto Karhunen arvelee syyksi sitä, että ihmiset viettävät taantuman takia enemmän aikaa kotona ja vahinkoja sattuu enemmän. Useissa paloissa on taustalla huolimattomuus ja alkoholi.

Myös pelastusviranomaisen tilastot näyttävät selvää kasvua rakennuspalojen määrässä. Luvut eivät ole kuitenkaan vertailukelpoisia, koska rakennuspalojen tyypittely muuttui vuoden alussa.

Henkilövahinkoja sattuu tulipaloissa paljon. Viime vuonna niissä kuoli toistasataa ihmistä. Tänä vuonna liekit ja palokaasut ovat vaatineet jo ainakin 77 hengen. Viimeksi toissayönä kuoli omakotitalon palossa Naantalissa viisi ihmistä.

Kasvussa on myös epäselvien tulipalojen määrä. Karhusen mukaan taustoiltaan epäilyttäviä paloja on vakuutusyhtiöissä nyt tutkittavana aiempaa enemmän. Joukossa on selkeitä petoksia, joiden avulla hankkiudutaan eroon esimerkiksi raskaasti rahoitusvelkaisesta autosta.

- Myös eräitä rakennuspaloja epäillään tahallaan järjestetyiksi. On ollut epätoivoisia tapauksia, joissa on taustalla työttömyys, päihdeongelma, perhehuolet ja isot velat, Karhunen sanoo.

Vakuutusyhtiöt korvasivat viime vuonna noin 180 miljoonan euron edestä palovahinkoja.

Vahinkoja oli yhteensä noin 7 000, joten keskimääräinen korvaus oli reilut 25 000 euroa. Tulipaloista kertyvää laskua kasvattavat myös muut kuten toiminnan keskeytymisestä maksettavat korvaukset.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat