Epäpätevät tekevät laajemminkin eläinlääkärien töitä

Eläinlääkäriliitto epäilee, että epäpätevät sotkeutuvat laajemminkin eläinlääkäreille kuuluviin töihin. Liiton puheenjohtajan Sanna Hellströmin mukaan kentällä on sellaisia toimijoita, jotka eivät muista tai tiedä, että missä kulkee raja.

- Kyllä aina on jonkin sektorin ihmisiä, jotka pyrkivät tahallisesti tai tahattomasti tekemään eläinlääkärin töitä jollain muulla koulutuksella. Epäpätevän ei tietenkään pidä tehdä hommia, jotka edellyttävät eläinlääkärin osaamista, Hellström sanoo.

Liitossa on keskusteltu rajanvedon ongelmista, eli käytännössä siitä, mitä muut voivat tehdä osaamisensa puitteissa.

- Ammatinharjoittamislaki määrittelee sen selkeästi. Eläinlääkärin tehtäviä ovat diagnoosin teko, mahdollista kipua aiheuttavat toimet sekä tietysti reseptilääkkeiden määräys. Esimerkiksi antibioottien käytössä liikutaan jo sellaisissa asioissa, jotka voivat vaikuttaa myös ihmisten terveyteen.

Hellströmin mukaan rajoja saatetaan rikkoa muun muassa vaihtoehtoisissa hoitomuodoissa. Myös ultraäänidiagnostiikkaa on tiettävästi tehty puutteellisella koulutuksella.

Suoranaisiin vale-eläinlääkäreihin hän ei kuitenkaan usko ainakaan laajemmassa mitassa. Liitossa sekin mahdollisuus otettaneen nyt selvitettäväksi, kun epäilyt väärinkäytöksistä nurmijärveläisellä eläinlääkäriasemalla tulivat lauantaina julki. Aseman toimitusjohtajan epäillään tehneen jopa leikkauksia, vaikka hänellä ei ole pätevyyttä.

- En tiedä, onko henkilö tässä tapauksessa sanonut olevansa eläinlääkäri. Ehkä tässä on kuitenkin syytä arvioida ja varmistaa, keitä alan tehtävissä toimii.

Valitukset eivät etene

STT:n lauantaina paljastamassa Nurmijärveläisen Klaukkalan Eläinlääkäriaseman tapauksessa on kummasteltu, etteivät useat kantelut toimitusjohtajan tekemisistä johtaneet juuri mihinkään.

- Samaan ongelmaan on törmätty etenkin eläinsuojeluasioissa. Joskus on tullut sellainen olo, että viranomaiskäsittelyssä eläimiä koskevat asiat jäävät jalkoihin. Asiat eivät vain etene niiden vaatimalla painoarvolla, sanoo Hellström.

- On mahdollista, etteivät valitukset ja kantelut aina etene, koska kyse on eläimistä.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mukaan laillistetuista eläinlääkäreistä aiotaan avata nettirekisteri. Anttila kertoo aamun Helsingin Sanomissa, että nettirekisterin avaamiseen vaadittava lakimuutos on ministeriössä valmistelussa.

Katso Nina Rahkolan juttu ja maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan haastattelu

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat