Epäonnenpäivä? Vuonna 2009 se oli perjantai 23. tammikuuta

Perjantaina 23. tammikuuta tapahtui eniten liikennevahinkoja viime vuonna, ilmenee Vakuutusyhtiöiden vuoden 2009 liikennevahinkotilastosta.

Kaikkiaan tuon päivänä sattui 587 vahinkoa. Keskimäärin päivässä sattuu 270 korvattavaa liikennevahinkoa.

Vakuutusyhtiöt korvasivat viime vuonna kaikkiaan lähes 100 000 liikennevahinkoa.

Vahingoista kolmannes, eli yhteensä 32 400, tapahtui peruuttamalla.

Yleisin vahinkopaikka oli pysäköintialue, joilla kaikista vahingoista tapahtui yli 40 prosenttia. Risteyksissä ja suoralla tiellä vahingoista syntyi molemmissa runsas viidennes. Puolet kaikista vahingoista tapahtui puolen päivän ja iltakuuden välillä, 80 prosenttia päivänvalossa.

Kuivalla ja paljaalla kelillä kaikista vahingoista tapahtui 60 prosenttia,.

Vuoden pahimpia onnettomuuspäiviä ovat perinteisesti sään nopeasta muutoksesta syntyneet pyrypäivät.

Vilkkaita olivat myös kolme joulua edeltänyttä arkipäivää, joina tapahtui yhteensä yli 1 500 liikennevahinkoa.

Keskimääräistä enemmän henkilövahinkoja liittyi juhlapäivien, kuten pääsiäisen, vapun ja juhannuksen liikennevahinkoihin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat