Epäily: VR:n ex-turvapäällikölle muhkeat lahjukset

Poliisi epäilee VR:n entistä turvallisuuspäällikköä lahjusrikoksesta. Tutkinta liittyy päällikön autonkäyttöön.

Kyse on maastoautosta, jonka Turvatiimi-yritys antoi VR:n silloisen päällikön käyttöön. Lasku autosta päätyi kuitenkin työnantajan maksettavaksi.

Tutkintapyynnön asiasta teki VR. Yhtiö kärsi poliisin mukaan parissa vuodessa noin 200·000 euron vahingon. Poliisin epäilee, että turvapäällikkö pystyi asemassaan järjestämään töitä Turvatiimille.

Turvatiimissä johtotehtävissä työskennellyttä miestä epäillään lahjonnasta elinkeinotoiminnassa. VR:n ex-turvallisuuspäällikköä epäillään puolestaan lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa.

Poliisi uskoo, että Turvatiimissä työskennellyt mies toimi itsenäisesti. Turvatiimiä ei epäillä rikoksesta.

VR:n turvallisuuspäällikkö irtisanoutui huhtikuussa. Hän on aiemmin kieltäytynyt toistaiseksi kommentoimasta asiaa STT:lle.

Turvatiimissä VR-sopimuksista vastannut mies on hänkin lähtenyt yhtiöstä. STT ei tavoittanut häntä kommentoimaan asiaa.

Turvatiimin mukaan autosotku on peruja Otso Palvelujen ajalta. Turvatiimi osti Otson vuonna 2010.

Tutkinnanjohtaja Sampo Suomala ei kerro, ovatko epäillyt myöntäneet tai kiistäneet syyllistyneensä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat