Epäily: Äiti piti lapsiaan vankina Ruotsissa useita vuosia

Ruotsissa 59-vuotiaan naisen epäillään pitäneen lapsiaan vankina useamman vuoden ajan Bromöllassa. Poliisi on pidättänyt naisen. Tapauksesta uutisoivat Expressen ja Aftonbladet.

Sivullinen hälytti poliisin Bromöllassa sijaitsevalle asunnolle eilen iltapäivällä. Partion saavuttua paikalle nämä joutuivat murtamaan lukot päästäkseen sisälle asuntoon ja ottaakseen naisen kiinni.

Expressenin mukaan nainen ei ole kirjoilla asunnossa, jossa hänet otettiin kiinni. Naisen epäillään pitäneen lapsensa lukittuina sisätiloihin ja piilossa muilta pitkän ajan.

– Tätä on kestänyt ainakin yli vuoden, poliisia edustava Ewa-Gun Westford kertoo.

– Tässä tapauksessa on niin useita eri lankoja ja käänteitä, että en kommentoi sitä nyt enempää.

Tapaus tuli ilmi, kun yksi lapsista oli ilmeisesti päässyt ulos asunnosta ja pyytänyt apua poliisin saamiseksi paikalle. Äiti oli tämän jälkeen saanut lapsen takaisin asuntoon.

Lapsi oli kertonut naapureille, että äiti oli pitänyt heitä asunnossa yli 10 vuotta. Tuona aikana he eivät olleet koskaan käyneet koulussa, eivätkä lääkärillä.

– Emme ole koskaan nähneet kenenkään asuvan siellä. Kaihtimet ovat olleet aina suljettuina, emmekä ole kuulleet koskaan mitään ääniä, naapuri kommentoi lehdelle.

– Tämä on aivan kauheaa. Tässä rupeaa pelkäämään. En ole huomannut mitään, tällä alueella on niin mukavaa ja hiljaista, toinen naapuri puolestaan kertoi.

Aftonbladetin syyttäjiltä saaman tiedon mukaan lapsia on kolme.

– Heitä kuulustellaan nyt. Kaikki kolme ovat jo aikuisia, eli yli 18-vuotiaita, syyttäjänviraston johtaja Pär Andersson kommentoi lehdelle.


Lue myös:

    Uusimmat