Epäiltyjä CIA-lentoja myös Kroatiaan

Tiedossa ei kuitenkaan ole, keitä koneessa tällöin oli.

Kroatia on vahvistanut, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n vankikuljetuksiin liitetty kone on laskeutunut myös Kroatiaan, kertoivat paikalliset tiedotusvälineet torstaina. Tiedossa ei kuitenkaan ole, keitä koneessa tällöin oli.

Dubrovnikin lentokentän johtajan mukaan Boeing 737 -kone laskeutui useita kertoja Dubrovnikin kentälle. Viimeksi kone kävi kentällä viime vuoden huhtikuussa, ja tällöin se oli matkalla Sudanista Britanniaan. Laskeutumisen syyksi sanottiin polttoainetäydennystä.

Human Rights Watchin ja muiden järjestöjen mukaan CIA on kuljettanut terroristeiksi epäiltyjä salaisiin pidätyskeskuksiin Eurooppaan ja muualle vuoden 2001 syyskuun terrori-iskujen jälkeen. Dubrovnikiin laskeutunut kone kuuluu niihin, joita epäillään käytetyn vankikuljetuksiin.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoo tuoreessa raportissa, että CIA on käyttänyt omistamiaan tai tekaisemiaan peiteyrityksiä sekä yksityisiä lentoyhtiöitä kuljettaakseen terrorismista epäiltyjä maihin, jossa heitä on kidutettu tai pahoinpidelty.

EU:n parlamentti on asettanut komitean selvittämään CIA:n osuutta salaisiin vankien kuljetuksiin 2002-2005. Komitea alkoi kuulla todistajanlausuntoja helmikuussa.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat