Epäilty valelääkäri pysyy pidätettynä

Poliisi tutkii niin kutsuttua valelääkärijuttua ensisijaisesti törkeänä petoksena.

- Epäillyllä ei ole ollut lääkärin oikeuksia ja hän on laskuttanut lääkärinpalveluista yrityksensä kautta eri tahoja. Nämä tahot ovat tässä jutussa asianomistajia, kuvailee Helsingin poliisin talous- ja omaisuusrikosyksikön yleisjohtaja Ilkka Koskimäki.

Lääketieteen lisensiaattina esiintynyt Esa Laiho on toiminut Suomen Geriatriakeskuksen toimitusjohtajana vuodesta 2008. Lisäksi Laiho on yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Hänen lisäkseen hallitukseen on nimetty kaksi muuta jäsentä.

Alaa valvova viranomainen, Valvira, teki eilen poliisille tutkintapyynnön Laihosta. Laiho on kertonut valmistuneensa lääkäriksi pietarilaisesta yliopistosta, mutta yliopiston mukaan väite ei pidä paikkaansa.

Koskimäki kertoo, että vuonna 1962 syntynyt Laiho pysyy edelleen pidätettynä, sillä vapaana hänellä saattaisi olla mahdollisuus vaikeuttaa jutun tutkintaa ja asioiden selvittelyä.

Poliisi ollut yhteydessä Venäjälle ja Yhdysvaltoihin

Poliisi on jo ollut yhteydessä Pietariin, missä Laiho kertoo opiskelleensa. Lisäksi poliisi tulee olemaan, ellei ole jo ollut, yhteydessä Yhdysvaltoihin, missä Laiho on tiettävästi istunut vankilassa 2000-luvun alussa. Ilta-Sanomien mukaan tuomio tuli lääkereseptikaavakkeen hallussapidosta ja osallistumisesta järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Koskimäen mukaan tutkinta kohdistuu tässä kohtaa "pääasiassa Laihoon".

- Tiedotamme jutusta todennäköisesti ensi viikolla lisää, mutta tässä kohtaa keskitymme pääasiassa häneen.

Lue myös:

    Uusimmat