Mainos

Epäilty kiistää syyllisyytensä - tutkinta vaikeaa

Tutkinnanjohtaja Tuomisen mukaan on mahdollista, että vainajat kaivetaan ulos haudoistaan.

Keskusrikospoliisi jatkaa tänään tutkintaa vammaismurhista epäillyn edellisellä työpaikalla Nokian terveyskeskuksessa. Kymmenen tutkijan ryhmä käy läpi potilastiedot ja haastattelee henkilökuntaa.

KRP:n tutkinnanjohtaja Paavo Tuomisen mukaan tutkijat kajoavat tänään arkistoihin.

- Huomenna lyömme tulokset yhteen ja tiedotamme Nokian terveyskeskuksen tapahtumista, Tuominen sanoo.

Suuri paino on Tuomisen mukaan sillä, miltä hoitokertomukset näyttävät. Lauantaista asti vangittuna ollut nokialaisnainen kiistää edelleen syyllisyytensä.

- Poliisin on erittäin vaikea osoittaa epäillyn syyllisyyttä, koska hän kiistää osallisuutensa, Tuominen sanoo.

Nokialla tutkitaan vammaismurhista epäillyn sairaanhoitajan osuutta seitsemään kuolemantapaukseen. Kuolemantapaukset sattuivat aikana, kun epäilty työskenteli Nokian terveyskeskuksessa

Tutkinnanjohtaja Tuomisen mukaan on myös mahdollista, että Nokian vainajat kaivetaan ulos haudoistaan. Toistaiseksi tähän ei ole ollut syytä.

Keskusrikospoliisi epäilee 26-vuotiasta naista kahden kehitysvammaisen myrkyttämisestä Ylöjärvellä toimivassa Ylisen kuntoutuskeskuksessa. Näiden lisäksi naista epäillään myös murhan yrityksestä ja pahoinpitelystä.

(MTV3/Johanna Sainio)

Lue myös:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.