“Epäillään”

Hesari teki mielenkiintoisen kyselyn, jossa selvitettiin ihmisten mielikuvia kohu-uutisten kohteista. Linkki tässä.

Idea ei ollut uusi, vaan samanlainen selvitys suppeammassa muodossa on tehty jo kerran 90-luvulla ja tulokset olivat silloinkin samansuuntaisia: tuomiot ja epäilyt menevät kansalaisten mielessä sekaisin kun aikaa uutisoinnista kuluu.

Nykymaailmassa rikos- ja oikeusuutiset ovat toimituksissa aina erityisen syynin alla. Tarkkuus on tärkeää. Jos uutisoinnissa on virheitä, ne ovat useimmiten noloja mokia tyyliin: "Poliisi vangitsi epäillyn". Vangitsemisestahan päättää käräjäoikeus. Isoihin virheisiin ei ole varaa, epäiltyjä ei voi nimittää syyllisiksi.

Se taas ei ole tiedotusvälineen virhe, jos lehti, radio tai television uutislähetys kertoo poliisin epäilevän jotakuta rikoksesta, vaikka tämä epäily todettaisiin myöhemmin syyttäjän syyttämättäjättämispäätöksessä tai oikeuden päätöksessä syyttömäksi.

Onko se sitten poliisin virhe, jos näin käy? Esitutkinnan syytä epäillä -kynnys on viritetty lainsäädännössä matalaksi ja juuri tästä asiastahan esimerkiksi Alpo Rusin vahingonkorvausoikeudenkäynnissä on pitkälti kyse.

Rikosjutussa poliisi selvittää, syyttäjä harkitsee ja käräjäoikeus ratkaisee. Tiedotusvälineet kertovat mitä tapahtuu.

Rikoksen tekeminen ei kuulu yksityiselämän piiriin, mutta kyllä tiedotusvälineissä ymmärretään se, että esimerkiksi poliisitutkinnan aloittaminen ei tietenkään tarkoita syyllistymistä rikokseen.

Tämän takia tiedotusvälineiden eettistä toimintaa valvova JSN on tehnyt toimituksille ohjeet nimenjulkaisusta rikosuutisissa. Nämä vuodelta 1981 peräisin olevat ohjeet löytyvät tästä linkistä, mutta tärkeimmät kriteerit ovat teon merkittävyys, rikosprosessin vaihe ja tekijän asema. Nimensuoja on alhaisimmillaan silloin kun kyse on yhteiskunnallisesti merkittävästä teosta, tuomio on annettu ja tekijä käyttää taloudellista tai poliittista valtaa. Toisin päin käännettynä nimensuoja on korkeimmillaan sellaisen pikkujutun alkuvaiheessa, jossa tekijä on tavallinen kansalainen. Tällaisella jutulla ei kyllä ole uutisarvoakaan.

Samoja asioita on pohdittu myös 2000-luvulla eli vuonna 2005 uudistetuissa journalistin ohjeissa .

Mutta journalistin ohjeet ja nimensuoja-lausuma suojaavat erityisesti tavallista kansalaista. Hesarin kyselyssä pulmana oli se, että kansalaiset eivät muista tai tiedä miten korkean profiilin jutut päättyivät.

Rikos- ja oikeusjutut ovat ikäviä asioita, mutta ne myös kertovat siitä mikä yhteiskunnassa on vialla. Rikosuutiset ovat monesti puheenaiheita ja herättävät tunteita. Niistä keskustellaan kahvipöydissä ja työpaikoilla, ja omasta kokemuksesta tiedän, että silloin asiat saattavat mennä pöytäseurueelta myös sekaisin. Kun lehdessä lukee tai televisiossa kerrotaan, että poliisi epäilee jotakuta jostain, niin kahvipöydässä tämä muuttuu muotoon: "Kuulitko mitä se ja se teki?".

Tällaiset tilanteet ja keskustelut jäävät helpommin muistiin kuin se, että vuotta myöhemmin oikeus toteaa henkilön syyttömäksi. Veikkaisin, että tähän myös vaikuttaa monissa tutkimuksissa todettu suomalaisten erittäin korkea luottamus poliisiin.

Joskus kyse voi olla myös sattumasta. Anneli Jäätteenmäen juttua oli tietysti seurattu todella tarkkaan MTV3:n uutisissa ja oikeudenkäynnistä lähetettiin myös suoraa lähetystä. Itse muistan hyvin sen päivän, kun Jäätteenmäki-jutun päätös tuli. Puhelin soi aamuneljältä ja lähdin Konginkankaalle. Bussin ja paperirullarekan törmäys suisti etukäteen ajatellun päivän ykkösjutun loppupään sähkeeksi.

Toimittajana tietysti haluaisin kertoa mahdollisimman tarkasti ja kattavasti uutisesta heti. Ongelmana usein on se, että tapahtumasta ei ole alkuvaiheessa riittävästi tietoa. Tiedotusvälineet joutuvat siteeraamaan poliisia, mutta poliisikaan ei tietenkään tiedä alussa kaikkea ja poliisin osalta tiedottamisen keskeisin päämäärä on taas tapahtumien tai rikoksen selvittäminen. Tässä on tietysti ristiriita. Sen takia tiedotusvälineiden pitää seurata jutun loppuun saakka.

Pitäisikö nimensuojan kynnystä sitten nostaa korkeammalle? Ei siis enää kerrottaisi vaikkapa poliittista tai taloudellista valtaa käyttävien epäillyistä väärinkäytöksistä? Ei kuulosta hyvältä yhteiskunnalta, jos sen eliitti tarvitsee tällaista.

Mutta vielä takaisin Hesarin kyselyyn.

Kuvaavinta kyselyssä tietysti on se, että lähes joka kymmenes vastaaja uskoo, että oikeuskansleri Jaakko Jonkka on tuomittu rikoksesta, vaikka mitään kohuja ei ole edes ollut.

Ja voihan tuon nähdä toisinkin päin: ministeri Sirkka-Liisa Anttilan, ministeri Jan Vapaavuoren ja ex-ministeri Tanja Karpelan vanhat jutut ovat pitkälti painuneet unholaan.

Hesarin nettisivuilla on testi, jossa voi itse testata muistiaan. Oma tulokseni oli 29/31, joten ei tämä asia ole rikosalaa ammatikseenkaan seuraavalle helppoa. Väärin vastasin kahteen ikivanhaan tuomioon liittyvään kysymykseen. Luulin tuomittujen taustan olevan puhdas, joskaan eipä kyselyn kautta tullut tieto vanhasta tuomiosta nyt kuitenkaan kumpaakaan mitenkään omassa mielessä leimannut.

Mutta vinkiksi seuraavan vastaavan kyselyn tekijälle voisi todeta, että antakaa vastaajalle enemmän vaihtoehtoja:

a) tiedän henkilön syyllistyneen rikokseen

b) Jotain vilunkipeliä on varmaan jossain vaiheessa ollut

c) tota joo, olisi ainakin ansainnut tuomion kun on muutenkin vähän epämiellyttävä kuva tyypistä

d) emmä nyt muista ihan varmasti, mut ei kai siinä sit mitään ollut. Kyl mä sitä juttua seurasin otsikoista.

e) mitä välii?

f) tiedän henkilön syyttömäksi.

Olisi helpompi vastata.

Lue myös:

    Uusimmat