Entiset keskustajohtajat löysivät vaalirahajupakasta ajojahdin piirteitä

Keskustan entiset puheenjohtajat Anneli Jäätteenmäki ja Paavo Väyrynen löysivät puoluekokouspuheenvuoroissaan vaalirahajupakasta ajojahdin piirteitä.

Jäätteenmäki katsoi, että valtamedia on opposition myötävaikutuksella lähtenyt jahtaamaan muutamaa henkilöä. Syylliset on löydettu etukäteen ja poliittista ruumista on haettu.

- Mutta mikä oli rikos? Jäätteenmäki kyseli. Hän peräsi täyttä avoimuutta vaalirahoitukseen ja korosti, että puolueen sisällä ehdokkaiden on oltava tasa-arvoisessa asemassa. Raha ei saa sielläkään ratkaista.

Väyrynen katsoi, että ajojahtia johtaneet ovat pyrkineet jopa hallituksen kaatamiseen, mutta ainakin siihen, että tukea saaneet poliitikot eivät uskaltaisi enää toimia maakuntien kehittämisen puolesta.

Väyrynen muisteli saaneensa osansa ajojahdesta, joiden kohteeksi keskusta ja sen johto ovat kuluneina vuosikymmeninä joutuneet. Väyrynen muistutti, että 1970-luvulla keskusta joutui ainoana puolueena oikeuteen rakennusyritysten maksamasta puoluerahoituksesta.

- Puolue tuomittiin raskaisiin, osittain summan mutikassa määriteltyihin korvauksiin. Nyt asetelma on samankaltainen: muut puolueet keräsivät eduskuntavaaleihin paljon enemmän ulkopuolista rahoitusta kuin keskusta, mutta keskustelu velloo vain meidän ympärillämme.

Paavo Väyrynen.

Ay-liikkeen toiminta arveluttavaa

Väyrysen mielestä varsinkin vasemmistovetoisen ay-liikkeen antamaa vaalitukea sietäisi ruotia.

- Ay-liikkeen jäsenmaksut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa - niitä ei ole tarkoitettu puoluetoiminnan tukemiseen. Jäsenmaksuja maksavat kaikki jäsenet, mutta tukea annetaan käytännössä vain tietyille puolueille ja niiden ehdokkaille. Mukana on piilotukea, kuten toimitsijoiden työpanoksen ja autojen luovuttamista vaalityöhön.

Väyrynen katsoi, että yhteiskuntamoraalin kannalta katsoen vasemmistovetoisen ay-liikkeen maksama tuki on ollut erityisen arveluttavaa.

- Sen avulla SDP on kautta vuosikymmenten sidottu toteuttamaan ay-liikkeen tahtomaa politiikkaa. Pahimmillaan tämä vaikutus oli laajojen tupo-ratkaisujen kultakaudella, jolloin ay-liike pani yhdessä SDP:n kanssa usein eduskunnankin polvilleen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat