Entinen yleisurheilusuuruus pahoinpideltiin junassa – juopunut matkustaja raivostui saamastaan pyynnöstä

Eunice Barber
Eunice Barber, 49, pahoinpideltiin Ranskassa./All Over Press
Julkaistu 26.03.2024 19:34

MTV URHEILU – STT

Yleisurheilun seitsenottelussa sekä pituushypyssä aikoinaan maailmanmestariksi yltänyt ranskalainen Eunice Barber, 49, sai lieviä vammoja välikohtauksessa paikallisjunassa Pariisissa. 

Poliisilähteen mukaan naisen kimppuun hyökättiin tämän pyydettyä toista matkustajaa puhumaan hiljempaa kännykkäänsä.

Poliisilähteen mukaan juopunut matkustaja löi Barberia kahdesti kasvoihin. Ex-urheilijahuippu sai lieviä vammoja poskipäähän. Lyöjä, 43-vuotias mies pidätettiin, kun Pariisin luoteispuolella sijaitsevasta Franconvillestä tullut juna pääsi päätepysäkilleen Pariisin keskustaan.

Sierraleonelaislähtöinen Barber voitti seitsenottelun MM-kullan Sevillassa 1999 ja pituushypyn maailmanmestaruuden neljä vuotta myöhemmin Pariisissa. Hän voitti urallaan myös kaksi MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu