Entinen poliisi hyppäsi leijonien aitaukseen

Mies joutui leijonien raatelemaksi hypättyään näiden aitaukseen Barcelonan eläintarhassa.

Aitaukseen hypännyt 45-vuotias mies on uusnatsi ja entinen poliisi, kertoo Daily Mail. Kolme leijonaa raateli miestä puolen tunnin ajan, ennen kuin pelastusviranomaiset saivat hänet pois eläinten luota. 

Mies ei ole töissä tällä hetkellä, vaan jättäytyi aiemmin tänä vuonna palkalliselle lomalle. Hän on kertonut jääneensä pois töistä, koska hänen siviilielämässään tapahtui muutoksia: hänen äitinsä kuoli, hän menetti poikansa huoltajuuden ja erosi vaimostaan.

Eläintarhaan saapuessaan mies oli pukeutunut armeijan univormuun. Hän kiipesi leijonien aitauksen päälle, josta yksi leijonista riuhtoi hänet alas aitaukseen.  Miehen hyppäystä aitaukseen todisti moni kauhistunut silminnäkijä.

Pelastustyöntekijät käyttivät vesiletkuja hätistääkseen leijonat pois miehen kimpusta. Sekä eläintarhan työntekijät että pelastustyöntekijät ovat sitä mieltä, että miehen teko oli harkittu. Eläintarhasta kerrotaan espanjalaiselle 20minutos -julkaisulle, että leijonat eivät yrittäneet tappaa miestä, vaan leikkiä tämän kanssa. 

Mies vietiin sairaalaan, jossa hänen tilansa on vakava, muttei hengenvaarallinen.

Lue myös:

    Uusimmat