Entinen ManU-tähti paljastaa – kohtasi Arsenalin humalassa: "Toivoin, ettei minua vaihdettaisi kentälle"

Menestyksekkään uran Manchester Unitedissa ja Englannin maajoukkueessa tehnyt Rio Ferdinand on paljastanut pelanneensa Valioliigan ottelussa humalassa. Ferdinand kertoi tapauksesta The Mo Gilligan Podcastissa.

Ferdinand aloitti Valioliiga-uransa West Hamissa, jossa pelasi vuosina 1995–2000. Vuonna 1996 West Ham pelasi elokuussa Valioliigan vierasottelussa Arsenalia vastaan. Ferdinand oli tuohon aikaan 17-vuotias.

Ferdinandin mukaan hänet oli nimetty ottelumiehistöön, mutta hänen ei ollut tarkoitus olla kokoonpanossa ottelussa. Niinpä hän keksi itselleen muuta ajanvietettä.

– Menin baariin ja otin kolme brandykolaa, Ferdinand sanoi podcastissa Goal.comin mukaan.

Tilanne kuitenkin muuttui, kun vasta West Hamiin siirtynyt portugalilainen Paolo Futre kieltäytyi pelaamasta. Ferdinandin mukaan Futre hermostui, kun ei saanut kymppipaitaa käyttöönsä, ja lähti taksilla stadionilta.

– Minulla oli lasi kädessäni, kun huoltaja tuli sanomaan, että minun pitää vaihtaa varusteeni, Ferdinand sanoo.

– Se oli ensimmäinen kertani Highburylla. Menin alakertaan, ja minulta kysyttiin, olenko kunnossa. Vastasin, kyllä, olen kunnossa. Olin todella jännittynyt.


Puolustajan ensiesiintyminen Arsenalin silloisella kotistadionilla Highburylla alkoi vaihtopenkillä. 

– Istuin penkillä ja toivoin, ettei minua vaihdettaisi kentälle, Ferdinand sanoo.

– Kolme brandykolaa. En voi mennä kentälle. En voi tehdä itsestäni varoittavaa esimerkkiä, Ferdinand muistaa ajatelleensa. 

Toive ei toteutunut. Ferdinand vaihdetiin kentälle ottelun lopulla.

– Pelasin noin 15 minuuttia.

Valioliigan verkkosivujen mukaan Ferdinand vaihdettiin Slaven Biliciin ottelun 87. minuutilla. Arsenal voitti ottelun 2–0.

Ferdinand siirtyi West Hamista Leedsiin, jossa pelasi kaudet 2000–2002, ja sitten Manchester Unitediin. Manchesterissa hän voitti vuosina 2002–2014 Englannin Valioliigan mestaruuden viisi kertaa ja Mestarien liigan kerran. Englannin maajoukkueessa hän pelasi 83 ottelua.

Ferdinand päätti uransa Queens Park Rangersissa kauteen 2014–2015.

Lue myös:

    Uusimmat