Entinen ampumahiihtäjä Marion Blondeau sai koronaviruksen nykyisessä työssään – "Olin vihainen ja tunsin oloni hyödyttömäksi"

Entinen ampumahiihtäjä, neljä nuorten maailmanmestaruutta voittanut Marion Blondeau, 33, sai koronaviruksen nykyisessä työssään sairaanhoitajana.

Ranskalainen Blondeau kertoo Ski Chronon haastattelussa, että hän tiedosti kaksi viikkoa sitten maanantaina saaneensa koronvirustartunnan.

– Olin todella väsynyt, minua alkoi vilustuttaa, ja minulla oli migreenejä kahden päivän ajan vuotavan nenän kera. Keuhkoni tuntuivat raskailta. Se oli sama tunne kuin juokseminen 20 miinusasteessa paitsi että lepäsin, Blondeau kuvaili.

Blondeaun mukaan hänellä ei ollut kuitenkaan suuria hengitysongelmia, minkä myötä hän pystyi jäämään kotiinsa sairastamaan.

Tartunnan Blondeau kertoo saaneensa sairaalassa maaliskuun alussa. Hän työskenteli iltavuorossa, kun sairaalaan tuli monia koronavirusepäiltyjä potilaita.

– Kun sain tietää, että olin saanut tartunnan, olin vihainen ja tunsin oloni hyödyttömäksi. Minun täytyi pysyä kotona. Sittemmin monet kollegani ovat myös saaneet tartunnan, Blondeau sanoi.

Ampumahiihtouransa kauteen 2008–09 lopettanut Blondeau on nyt potenut koronatartuntansa, ja hänen oli Ski Chronon mukaan määrä palata töihin eilen sunnuntaina.

Lue myös:

    Uusimmat