Ensokaan ei päässyt sopuun puun hinnasta

Ensokaan ei tänään päässyt metsänomistajien kanssa sopuun puun hinnasta. Eilen UPM-Kymmene ilmoitti puun hintaneuvottelujen kariutuneen tuloksettomina.

Enson metsäpäällikkö Voitto Pölkin mukaan yhtiön johto päättää keskiviikkona, millaiset puun osto-ohjeet kentälle annetaan. Metsänomistajat odottavat metsäyhtiöiden avausta.
-Puukaupan sujuminen riippuu siitä, millaisen avauksen Enso tekee eli millaisilla hinnoilla se tulee ulos, puun myyjiä Enso-neuvotteluissa edustanut Veli-Pekka Kupiainen sanoo. Kupiainen arvioi, että jos hinnat eivät nykytasosta nouse, puun myynti säilyy vähäisenä. Enson Pölkki taas korostaa, että tähän asti teollisuus on saanut puuta yllättävän hyvin.

UPM-Kymmenen metsäpäällikkö Pekka Tiililä sanoi eilen, että hintaneuvottelujen kariutumisesta huolimatta yhtiö jatkaa puun ostoa "oman hintanäkemyksensä pohjalta" ja ostaa aktiivisesti kaikki puutavaralajeja. Tiililä kuitenkin tähdensi, että nykyisessä tilanteessa yhtiö joutuu pohtimaan, onko tarvetta lisätä joidenkin puulajien tuontia. Metsänomistajien ja teollisuuden näkemykset erosivat erityisesti kuitupuun hinnan osalta. Osapuolten mukaan näkemysero oli merkittävä. Metsänomistajat vetoavat siihen, että metsäteollisuustuotteiden hinnat ovat nousussa. Yhtiöissä hintojen nousun arvioidaan jäävän myyjien arviota vähäisemmäksi.

Lue myös:

    Uusimmat