Ensitreffit-Mari ihastui Jounin käytöstapoihin: ”Maailman huomioonottavaisin mies”

Mari yllättyi positiivisesti, kun hänen luokseen muuttanut Jouni paljastui huomioonottavaiseksi ja siistiksi mieheksi.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kuudennessa jaksossa seurattiin yhteen muuttaneiden parien arkea. Mari ja Jouni totuttelivat yhdessä asumiseen Marin kodissa, jossa nainen oli asustellut vuosikausia sinkkuna.

– Ymmärsin, että Jounilla oli ihan hyvä olla luonani, ottaen huomioon, että hän kuitenkin muutti kotiin, jossa itse olin asunut jo vuosikaudet yksin, Mari miettii.

– Jouni sanoi heti alussa, että hän tietää, että olen asunut pitkään yksin, ja että hänen täytyy ottaa se huomioon. Hän oli ihan selvästi miettinyt asiaa, hän jatkaa.

Marin mukaan Jouni sopeutui hänen sinkkukotiinsa hyvin, ja otti Marin tarpeet joka kädessä huomioon.

– Jounihan on maailman huomioonottavaisin mies. Ja hän on todella siisti, jopa siistimpi kuin minä, vaikka minäkin olen tosi siisti, Mari kertoo.

– Kerran Jouni imuroi ihan oma-aloitteisesti, ja minä olin ihan, että vau, mikä mies! Ja kun lähdimme häämatkalle Istanbuliin, niin Jouni kävi viemässä roskat, vaikka lähtö oli todella aikaisin aamulla. Minulla saattaa joskus roskat jäädä haisemaan, hän jatkaa.

”Minua jännitti, miten pystyisin nukkumaan toisen vieressä”

Jouni myös muun muassa kyseli, mihin aikaan hänen sopisi käydä suihkussa, ettei olisi Marin aamurutiinien tiellä.

– Arvostin sitä todella paljon. Kysyinkin häneltä, että missä hän oli oppinut sellaiseksi, ja hän vastasi, että hän on seurustellut ennenkin, vaimo nauraa. Mari toteaa.

Marista tuntuikin kivalta, että Jouni asui hänen luonaan.

– Olin etukäteen miettinyt, että alkaako minua ärsyttää jossain vaiheessa, kun olin kuitenkin asunut yksin niin pitkään. Mutta ei alkanut ärsyttää yhtään, päin vastoin, nainen kertoo.

– Tietysti siihen vaikutti se, että Jouni oli niin huomioonottava. Jos täällä olisi ollut kalsareita ja sukkia ympäriinsä, niin olisi varmasti ollut erilainen fiilis, hän nauraa.

Pitkään yksin asunut Mari oli etukäteen pohdiskellut myös, osaisiko ollenkaan nukkua miehen kanssa.

– Olen todella herkkäuninen ja huono nukkumaan, ja minua jännitti tosi paljon se, miten pystyisin nukkumaan toisen vieressä. Varsinkin, kun arki ja aikaiset herätykset alkaisivat.

– Mutta olikin positiivinen yllätys, kuinka hyvin lopulta sainkin nukuttua Jounin vieressä. Se oli ihanaa, ja oli ihana nukkua miehen vieressä.

Katso videolta esimakua ensi viikon jaksosta! 

Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21! 

Lue myös:

    Uusimmat