Ensitreffit-häissä mukana ollut toimittaja arvioi parit: Tämä liitto kestää

MTV:n toimittaja pääsi aistimaan Ensitreffit alttarilla -ohjelman parien häähumua paikan päälle. Lue toimittajan arvio pareista, millaisia tunnelmia jäi ensivaikutelmasta?

Olen katsonut kaikki Ensitreffit alttarilla -kaudet, ja tällä kertaa pääsin seuraamaan parien häitä livenä paikan päällä toimittajan roolissa. Kiersimme kuvaajan kanssa saman päivän aikana kaikkien kolmen parin häissä. Jokaisessa oli omanlainen tunnelmansa. 

Yritin aistia parien ensireaktioita heti siitä hetkestä, kun he kohtasivat toisensa alttarilla, katsoivat toisiaan ensimmäistä kertaa silmiin ja sanoivat tahdon. Se hetki kertoo paljon. Sitä ei voi teeskennellä.

Päivä alkoi Mikon ja Heidin vihkimisellä. Heidin silmistä paistoi huojennus, kun hän näki Mikon alttarilla. Myös Mikon hymystä pystyi päättelemään paljon. Mies oli onnensa kukkuloilla nähdessään tulevan vaimonsa. Parin välillä oli heti alusta asti intohimoa ja kemiaa. He vaihtoivat suudelmia jo ennen vihkiseremonian virallisen osuuden alkua.

Vihkiseremonian jälkeen tuore aviopari siirtyi häävastaanotolle. Haastattelin paria heidän ensitunnelmistaan vain muutama tunti vihkiseremonian jälkeen. Pari oli niin tiiviisti toisissaan kiinni, että heitä oli vaikea saada keskittymään haastatteluun. Tunnen vahvasti, että tämän parin rakkaus tulee kestämään senkin jälkeen, kun kamerat sammuvat. 


Sydänkäpyset unohtivat kaiken ympärillään ja keskittyivät aidosti toisiinsa. Jääkin nähtäväksi, kantaako parin kemia ja löytävätkö Mikko ja Heidi toisistaan tarpeeksi samanlaisia ja toisaalta myös erilaisia piirteitä.

Tiinan ja Samuelin ensikohtaamisesta mieleeni jäi parin välille heti kehkeytynyt leikkimielisyys ja samalainen huumorintaju. Tiina murjaisi heti alttarilla vitsin ja sai Samuelin nauramaan.

Samanlainen huumorintaju onkin varmasti parin vahvuus. He eivät suhtaudu asioihin liian vakavasti. Parin ensikohtaamisen jäi kuitenkin jollain tapaa laimeaksi heidän kohdallaan. Lieneekö syynä se, että alitajunnassani vertasin sitä Mikon ja Heidin ensikohtaamiseen.

Kun haastattelin paria vihkiseremonian jälkeen, en ollut enää lainkaan niin skeptinen. Vaikka parin välillä ei ollut havaittavissa samanlaista liekkien leiskuntaa kuin Mikon ja Heidin välillä, oli siinä selvästi ainekset rakkaustarinaan.

Parista huokui sitoutuminen suhteeseen, elämänkokemus ja kunnioitus toisiaan kohtaan. Jos en olisi tiennyt, että he ovat tavanneet toisensa vain muutama tunti sitten ensimmäistä kertaa, olisi sitä ollut vaikea uskoa. Nämä kaksi kuuluvat yhteen.

Matkamme jatkui Millan ja Kimmon vihkiseremoniaan, jossa tunnelma oli hieman varautuneempia kuin kahdessa edellisessä. Ohjelman ”nuoripari” Milla ja Kimmo ovat paperilla lähes täydellinen match. He tykkäävät matkustella, urheilla ja kaiken lisäksi heillä on sama työpaikka. Kysymys kuuluukin, onko heidän välillään kemiaa? Haastattelin paria heidän häävastaanotollaan enkä heti vakuuttunut siitä, että heillä voisi olla yhteistä tulevaisuutta.

Parin ensikohtaaminen oli asiallinen, jopa hillitty. Suurta tunteiden kuohuntaa ei ainakaan sivusta seuratessa ollut havaittavissa. Milla myönsikin MTV:n haastattelussa, että ensivaikutelma sulhasesta oli hänelle pienoinen järkytys.

– Olin varma, että minua odottaa alttarilla pitkä, vähintään 190-senttinen mies. Ajattelin, että tästä ei varmasti tule mitään. Mutta heti, kun pääsimme juttelemaan kahdestaan, niin mieleni muuttui täysin, Milla kertoi.

Vaikka parin väliltä puuttui ensivaikutelman perusteella ”se jokin”, on hyvin mahdollista, että heidän tunteensa toisiaan kohtaan leimahtavat vasta tarkemman tutustumisen jälkeen.

Juuri tässä piileekin koko ohjelmaformaatin idea. Olisiko Milla koskaan edes kiinnittänyt huomiota Kimmoon, jos he olisivat tavanneet esimerkiksi baarissa? Millan kommenteistaan päätellen ei. Entäpä, jos Kimmo onkin hänelle ”se oikea”?

ENSITREFFIT ALTTARILLA AVAlla tiistaisin klo 21.00!

Lue myös:

    Uusimmat