Ensitreffit alttarilla -tähdillä takanaan eripituisia suhteita – osa ollut sinkkuna jo vuosia

Ensitreffit alttarilla -ohjelman sinkkuja yhdistää halu löytää vierelleen elämänkumppani. Osa ohjelman tähdistä on ollut sinkkuna jo vuosia.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kolmas kausi alkaa tiistaina 6.9. AVAlla. Ohjelman kuusi sinkkua heittäytyvät kirjaimellisesti tuntemattomaan löytääkseen tosirakkauden. He tapaavat puolisonsa vasta alttarilla.

Sinkuilla on takanaan lyhyitä ja useamman vuoden kestäneitä suhteita. Vaikka edelliset suhteet ovat kariutuneet, eivät sinkut ole heittäneet pyyhettä kehään rakkauden suhteen. Ohjelman tähdet kertoivat MTV.fille suhdehistoriastaan.

Tiina, sinkkuna 4 vuotta

Tiina, 34, on valmis heittäytymään uuteen suhteeseen kahden pidemmän seurustelusuhteen jälkeen. Hän on ollut sinkkuna jo pidemmän aikaa.

– Minulla on takanani pari pidempää suhdetta, jotka eivät ole loppujen lopuksi kantaneet. Koen, että aiemmat suhteeni kariutuivat siihen, että en tuntenut itseäni samalla tavalla kuin nyt, jolloin en osannut rakentaa suhteista pidempiä. Sen vuoksi koin, että voisin saada ohjelmasta apua. Minulla on äärettömän varma olo siitä, että olen tekemässä oikean päätöksen, Tiina kertoo MTV.fille.

Milla, sinkkuna 3 vuotta 

Millalla, 27, on takanaan muutama pidempi parisuhde, mutta vain yhden miehen hän on esitellyt vanhemmilleen. 

– Toinen oli kaukosuhde saksalaisen miehen kanssa noin parikymppisenä. Toinen pidempiaikainen suhteeni kesti noin kaksi-kolme vuotta. Sen lisäksi olen tapaillut muutamaa miestä lyhemmän aikaa. Vain yhden miehen olen esitellyt vanhemmilleni. Vakavia suhteita minulla ei siis ole ollut montaa. Olen ollut sinkkuna nyt kolmen vuoden ajan, Milla kertoo. 

Heidi, sinkkuna vuoden verran

Heidi, 31, toivoo rinnalleen puolisoa, jonka kanssa voi nauraa, jakaa kiinnostavia asioita ja matkustaa. Hänellä on takanaan kaksi vakavampaa suhdetta, joista toinen kesti noin puolitoista vuotta ja toinen vuoden ajan.

– Kummatkin olivat hyviä suhteita, mutta ne eivät kuitenkaan kantaneet pidemmän päälle. Opin molemmista suhteista paljon ja erityisesti itsestäni.  Nyt olen ollut yli vuoden sinkkuna. Tämä on juuri sopiva aika aloittaa uusi parisuhde, Heidi sanoo. 

Mikko, sinkkuna 9 kuukautta

Mikon, 30, parisuhdehistoriaan mahtuu muutama vakavampi suhde. Miehen viimeisimmät suhteet ovat olleet lyhytaikaisempia.

– Olen seurustellut muutaman kerran pidemmän aikaa. Kerran olen ollut kihloissa. Yksi vakavampi suhde mahtuu viime vuosiin, mutta sen jälkeen en ole ollut sellaisissa suhteissa, jotka voisivat päätyä avioliittoon asti. Sinkkuna olen ollut viime syksystä asti eli noin vuoden verran, Mikko kertoo. 

Kimmo, sinkkuna vuoden verran

Lentokentällä työskentelevällä Kimmolla, 31, on takanaan kaksi pidempiaikaista suhdetta.

– Toinen kesti neljä vuotta ja toinen kaksi ja puoli vuotta. Sen lisäksi olen tapaillut joitakin naisia. Niitä en laskisi seurusteluksi. Kihloissa tai naimissa en ole ollut. Sinkuksi jäin viime vuoden helmikuussa eli noin puolitoista vuotta sitten, Kimmo kertoo.

Samuel, sinkkuna vuoden verran

 

Samuel, 32, on viime vuosina keskittynyt työntekoon ja pidempien parisuhteiden rakentaminen on jäänyt toissijaiseksi. Samuelin pisin parisuhde onkin kestänyt vain muutaman vuoden.

– Kyseessä oli ensirakkauteni ja asuimmekin yhdessä. Tyttö oli kuitenkin sitä mieltä, että ei halua koskaan naimisiin. Sen jälkeen suhteeni ovat kestäneet muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen. Kaikki olivat kuitenkin hyvin intensiivisiä suhteita, joissa hypättiin heti täysillä mukaan, Samuel kertoo.

Tutustu sinkkuihin tarkemmin täällä


Ketkä päätyvät todellisuudessa pareiksi ja miten yhteiselo lähtee käyntiin? ENSITREFFIT ALTTARILLA starttaa AVAlla 6.9.2016 klo 21.00!

Lue myös:

    Uusimmat