Ensitreffit alttarilla -sulhanen esiintyy jaksossa ilman sormustaan – pari mietteliäänä tilanteestaan: "Tavallaan nämä fiilikseni ovat oikeat"

Ensitreffit alttarilla -ohjelman Assin ja Oton suhde ei ole lähtenyt parempaan suuntaan.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman parit pääsevät tapaamaan toisensa sekä asiantuntijat yhteisen illanvieton merkeissä. Aika kuluu yhdessä mölkkyä pelaten ja yhdessä oleillen. 

Muiden tapaaminen herättää Assissa ja Otossa haikeita tunteita. Heidän suhteensa on tuntunut jo tovin olevan loppusuoralla, sillä Otolla ei ole kertomansa mukaan herännyt romanttisia tunteita Assia kohtaan. 

Otto miettii muiden parien sekä asiantuntijoiden tapaamisen jälkeen olevansa huojentunein fiiliksin siitä, että hän ja Assi ovat pystyneet olemaan rehellisiä.

– Kyllä mietin tottakai Assia ja hänen tunteitaan ja miltä hänestä tuntuu. Kyllä välillä huomaan, että olen itsekin vähän surullinen, että tämä meni näin. 

Ohjelman kymmenennessä jaksossa Otto ei enää pidä vasemmassa nimettömässään sormusta. 

– Tällä hetkellä on sellainen olo, että pystyn olemaan tämän tilanteen yläpuolella ja kun se keskustelu on käyty, niin tavallaan se tilanne on selkeä molemmille, kertoo puolestaan Assi. 

Assi mukaan hänellä ja Otolla on edelleen niin hyvä keskusteluyhteys sekä arvostus toisiaan kohtaan, että yhdessä oleminen tuntuu yhä luontevalta. 

– Vaikka tekee pahaa, niin tuntuu, että ratkaisu on oikea, että tavallaan nämä fiilikseni ovat oikeat, Otto summaa.

Katso yllä olevalta videolta, kuinka Otto ja Assi analysoivat tilannettaan.

Alla olevalla videolla Otto pohtii, mitä hänen mielestään hänen ja Assin avioliitosta tuntuu puuttuvan.

Ensitreffit alttarilla maksutta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21.
Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat