Ensitreffit -Jouni vaimonsa syytöksistä: "Kireys oli koko ajan läsnä"

Ensitreffit alttareilla -Marin mukaan Jouni oli hyvin erilainen kameroiden edessä ja kaksin kesken. Jouni puolestaan kertoo tarvinneensa omaa aikaa kuvauksista palautumiseen.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kahdeksannessa jaksossa parit jatkoivat toisiinsa tutustumista loppupäätöksen häämöttäessä tulevaisuudessa.  

Jaksossa Mari totesi Jounin olevan eri mies kameroiden edessä ja kahden kesken.  

– Tuntui, että loppuaikoina Jounissa näkyi ihan selkeä ero, kun kuvausporukka oli paikalla ja kamera kävi, ja kun he taas häipyivät, Mari kertoo.

– Kun kuvausporukka oli paikalla, Jouni oli iloisempi ja avoimempi ja huomioonottavaisempi. Heidän lähdettyä Jounista tuli hiljaisempi ja välinpitämättömämpi ja hän vetäytyi kuoreensa, vaimo kuvailee.

Jounin käytös luonnollisesti ihmetytti Maria, joka ei tiennyt, kumpi Jouni on todellisuutta ja kumpi teeskentelyä.

– Jouni sanoi minulle, että kameran läsnäolo stressasi häntä ja myöhemmin hän kertoi minulle, että kuvausten jälkeen hän olisi tarvinnut aikaa olla yksin. Mutta hän ei osannut sitä minulle siinä tilanteessa kertoa, ja minä sitten tietysti ajattelin, että se johtui minusta.  

Itsekin kameraan tottumaton Mari koki itse kuitenkin olevansa oma itsensä kameroiden edessä.

– Omasta mielestäni en ole mikään teeskentelijä, enkä tykkää siitä, että kukaan muukaan on. Varsinkaan tällaisessa tilanteessa, jossa tutustumme toisiimme ja yritämme selvittää, kuka toinen oikeasti on.

– Pyrin itse kaikessa tekemisessä ja olemisessani olemaan mahdollisimman rehellinen ja avoin.

"En kokenut olevani oma itseni"

Jouni itse kertoo kokeneensa kuvaustilanteet hyvin epämiellyttävinä.  

– Olin itsekin yllättynyt siitä, että koin haastattelutilanteet niinkin hankalina. Niiden jälkeen minulla meni aina aikaa palautumiseen. Haastatteluissa tuli kuitenkin puhuttua hyvin henkilökohtaisista asioista, ja halusin haastatteluiden jälkeen olla rauhaksiin.

– Minulla oli haastatteluissa vaikeuksia olla iloinen, sillä niissä käsiteltiin ahdistaviakin asioita. En tuntenut oloani mukavaksi tai iloiseksi. Mari taas oli niissä tilanteissa toisin päin, eikä kokenut niitä yhtä raskaasti kuin minä.

Rentous jäikin Jounin mukaan puuttumaan kuvaustilanteista.

– Välillä meillä oli tosi rentoa, ja silloin olin itsekin rentona. Sitä ei kuitenkaan aina kestänyt kauhean kauaa. Siinä oli koko ajan jotain häiriötekijöitä, enkä kokenut olevani oma itseni, vaan pieni kireys oli koko ajan läsnä, mies kuvailee.

– Mutta kun pääsin käymään ulkona lenkillä, se vapautti, ja olin taas hyvin erilainen, Jouni jatkaa. 

Katso videolta Marin ja Jounin tunnelmia!


Ensitreffit alttarilla AVAlla tiistaisin klo 21!

Lue myös:

    Uusimmat