Ensisilmäyksellä-komistus sarjan loppumisesta: Tunsin oloni eksyneeksi

Ensisilmäyksellä-sarjan tähti Josh Radnor vierali Ellen-show`ssa puhumassa sarjan viimeisestä tuotantokaudesta ja menestyskomedian alkuvaiheista. 

Subilla käynnistyy perjantaina 28. marraskuuta Emmy-palkitun Ensisilmäyksellä-komedian yhdeksäs ja viimeinen tuotantokausi.

Amerikkalaissarjan tähti Josh Radnor vieraili maaliskuussa Ellen Degeneresin keskusteluohjelmassa kertomassa kuulumisistaan suosikkisarjan kuvausten päätyttyä. Yhdeksän vuotta pyörineen komedian viimeinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 31. maaliskuuta 2014.

Radnor kertoi haastattelussa muun muassa ohjelman alkuvaiheista ja hitaasta kehityksestä katsojien suosikkisarjaksi. Näyttelijän mukaan sarjan suosio ei tullut yhdessä yössä, vaan kasvoi pikku hiljaa ajan kanssa. Sarjan startatessa suurelle yleisölle tuntemattoman näyttelijän mieleen on jäänyt erityisesti yksi hauska sattumus ohjelman alkuajoilta.  

Radnor kertoo kerrasta jolloin hän ajoi kollegansa Jason Segelin kanssa autolla kaupungin halki, ja kaksikko innostui nähdessään ensimmäisen sarjasta tehdyn mainoskyltin autotien reunassa. 

– Olimme todella innoissamme, joten saapuessamme risteykseen tööttäsimme ja viitoimme viereisessä autossa ajavalle henkilölle, että katso, me olemme tuossa mainoksessa. Odotimme, että hän olisi näyttänyt kannustavasti peukaloa, mutta sen sijaan hän näytti meille keskisormea, Radnor nauroi haastattelussa.

Radnor myönsi haastattelussa myös tunteneensa itsensä ajoittain eksyneeksi ja hämmentyneeksi sarjan kuvausten päätyttyä yhdeksän tuotantokauden jälkeen.  

– Sarjan kuvausten loppuminen sai minut tuntemaan oloni hieman eksyneeksi. Toisaalta olin onnellinen että se oli ohi, toisaalta olin surullinen. Se oli hämmentävää. Tuntui, että oli oikea hetki lopettaa sarja, mutta samalla oli surullista sanoa hyvästit kaikille. 208 jaksoa ja yhdeksän vuotta on iso palanen ihmisen elämää, mies summasi tunteensa sarjan päättymisestä.

Ensisilmäyksellä-sarjan yhdeksäs tuotantokausi Subilla 28.11. alkaen perjantaisin kello 19.05.

Lue myös:

    Uusimmat